keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Isän ja pojan suhde elokuvassa

Suhteen analysointia
 
Hulluna Saraan -elokuvassa Villen ja hänen isänsä suhde on varsin monimutkainen, ja se tekee elokuvasta jotain muutakin kuin tavanomaisen romanttisen komedian. Isä ja poika ovat kovin erilaisia, ja suhde tuntuu olevan joiltain osin päälaellaan: kun isä on epäkypsä ja elää ikuista teini-ikää, käyttäytyy Ville välillä kuin olisi vanha ukko. Ville on korostetun rauhallinen ja pohdiskeleva, kun taas Taisto antautuu viettien, tunteiden ja mielihyvän vietäväksi.

Miesten erilaisten temperamenttien lisäksi heidän suhdettaan hiertää Villen lapsuudessaan kokema epävarmuus, kun isä häipyi välillä epämääräisen pitkiksi ajoiksi pois kotoa. Ville joutui ottamaan vastuuta itsestään jo varhain ja on siksi niin tylsän aikuismainen. Lisäksi isä laittoi Villen ilmeisen vastentahtoisesti esiintymään tv:n Tenavatähti-kisassa, jotta isän levy saisi mainosta. Siksi hän kaihtaa nykyään julkisesti laulamista, vaikka onkin hyvin musikaalinen.

Kuitenkin Ville ja faija välittävät toisistaan, ja heillä on omat, omalaatuiset kommunikointitapansa. Yksi niistä on paini, johon Taisto välillä kaappaa Villen. Painiminen on leikillinen tapa mitata keskinäistä valta-asemaa, mutta ennen kaikkea se on fyysistä läheisyyttä, joka olisi aikuisten miesten kesken muuten mahdotonta.

Pieniä kysymyksiä ryhmissä tai yhdessä pohdittavaksi

– Missä on Villen äiti?
– Millainen Taiston suhde omaan isäänsäon saattanut olla?
– Miksi elokuvan slogan on ”Komedia suomalaisesta miehestä”?
– Miksi Ville ei kerro isälle tapailevansa Saraa?
– Muuttuvatko Ville ja hänen isänsä elokuvan kuluessa?
– Hevoset mainitaan ja niitä nähdään elokuvassa toistuvasti. Mitä ne siinä symboloivat?

Esimerkkivastauksia

Yhtäläisyydet ja erot taulukossa

Mitä yhteistä ja mitä eroavaisuuksia on elokuvan isällä ja pojalla, Taistolla ja Villellä? Oheisesta taulukosta löytyy ideoita keskustelun pohjaksi.
           

Henkilöhahmojen tarkastelua draamaharjoitusten avulla

Jakaudutaan kahteen ryhmään. Molemmissa ryhmissä opiskelijat valmistelevat pieniä improvisoituja kohtauksia. He esittävät elokuvan päähenkilöitä, Villeä, Taisto-faijaa tai Saraa, erilaisissa tilanteissa sekä kohtauksen vaatimia muita henkilöitä.
Miten henkilö tulee tilanteeseen, mitä hän sanoo, miten hän reagoi saamiinsa tietoihin, miten kohtaus päättyy?
Toinen ryhmä tarkkailee kohtausta ja koettaa päätellä, kuka kukin on ja missä kohtaus tapahtuu.
Kun ensimmäisen ryhmän esitykset on katseltu ja purettu yhdessä, ryhmät vaihtavat osia.
Kohtaukset voidaan halutessa näytellä kokonaan suomeksi.

Esimerkkejä erilaisista tilanteista: 1) yksi roolihahmoista astuu lähiöbaariin, 2) yksi roolihahmoista soittaa puhelun ystävälleen, 3) yksi roolihahmoista kohtaa kaupassa eksyneen lapsen, 4) yksi roolihahmoista asioi kioskilla, 5) kaksi roolihahmoista tapaa jossain sattumalta, 6) kaksi roolihahmoista menee turvatarkastukseen lentokentällä.


Kirjoitelma lapsi-vanhempi-suhteesta

Opiskelijat voivat kirjoittaa joko suhteesta omaan isään/äitiin tai sitten elokuvan Villen ja hänen isänsä suhteesta. Kirjoitelmassa voidaan pohdiskella  esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

Mikä isässä/äidissä on hyvää, mikä ärsyttävää? Millainen on hyvä isä/äiti? Miten suhde isään/äitiin eroaa muista ihmissuhteista? Mikä merkitys lapsen sukupuolella on hänen suhteessaan isään/äitiin? Miten suhde vanhempiin muuttuu, kun lapsi aikuistuu? Millainen vanhempi sinusta tulisi?

 

Close Bitnami banner
Bitnami