keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Tehtäviä elokuvan katsomisen jälkeen tehtäväksi

Jatka lausetta

Kerratkaa elokuvan tapahtumat eli juoni yhdessä jatkamalla toisen lausetta eteenpäin. Esimerkiksi yksi aloittaa: ”Toni ja Suvi riitelevät Maximin esittelyssä kun…”, ”…Maxim tarjoaa makkaroita leirikoululaisille…” jne. Käydään ryhmässä niin monta kierrosta läpi, kunnes elokuvan tapahtumat on kerrattu elokuvan alusta loppuun.

Pantomiimit

Edellisen tehtävän innoittamana jakaantukaa pareittain tai kolmen hengen ryhmiin. Valitkaa elokuvan kohtaus, jonka esitätte muulle ryhmälle pantomiimein. Toiset yrittävät arvata, mistä elokuvan kohtauksesta on kyse ja kuka pantomiimiesittäjä on kukakin.

  • Käykää pantomiimiesityksien jälkeen yhdessä läpi, mikä oli elokuvan paras, jännittävän, hauskin, tylsin ja svengaavin kohtaus.

Tapahtumapaikat

Elokuvan tapahtumapaikkoja ovat ainakin Tonin ja Suvin vanhempien kodit, koulu, Iivarin koti, joka sijaitsi työmaalla, Noidan luola, jossa Hevisaurukset asuivat aluksi sekä laiva.

  • Tutkikaa yhdessä koulunne alueelta karttaa vaikka Google Mapsin avulla. Miten tiet, talot, metsät ja muut alueet on merkitty karttaan? Katsotaan vielä yhdessä Suomen suunnistusliiton sivuilta yleisimmät käytetyt karttamerkit. Karttamerkkejä käytetään seuraavassa tehtävässä, joten niitä voidaan opetella muistamaan ulkoa. 
     
  • Piirtäkää yhdessä älytaululle tai valkotaululle kartta Suvin ja Tonin asuinalueesta. Kaikkien tapahtumapaikkojen sijainti ei selviä elokuvasta, joten teidän tulee yhdessä keksiä, missä kohti ranta ja laiva ovat suhteessa kotiin ja kouluun. Kartan suunnittelussa saa käyttää mielikuvitusta. Kartan piirtämisessä käytetään aikaisemmin katsottuja yleisimpiä karttamerkkejä.

Maximin puisto

Maxim kaavailee Hevisauruksia tulevan puistonsa vetonauloiksi. Hevisauruksien avulla Maxim aikoo saada suuret kävijämäärät puistoonsa ja itselleen paljon rahaa. Kuitenkaan kukaan ei puistoon löytäisi, jos sitä ei mainostettaisi niin televisiossa kuin radiossakin.

  • Pohtikaa yhdessä minkälaisia huvipuistomainoksia olette nähneet televisiossa tai kuulleet radiosta. Pohtikaa tämän jälkeen tarkemmin, millaisia mainokset ovat olleet.
     
  • Suunnitelkaa lyhyet esittelyt tai mainokset Maximin puistosta. Mitä esittelyssä tai mainoksessa tulisi sanoa, jotta paikalle saisi mahdollisimman paljon ihmisiä? Mikä houkuttelee Maximin puistoon kävijöitä? Miltä äänen pitää kuulostaa, jotta sitä on hauska ja kiva kuunnella? Äänittäkää esittelyt kännyköiden ääninauhurilla tai tableteille ladattavilla ääninauhurisovelluksilla. Voitte tarvittaessa käyttää soittimia tai muulla tavoin tehtyjä ääniä nauhoitettavassa esittelyssä. 

Unelmien luokkaretki

Tonin oma luokka on kevätretkellä. Aluksi he tutustuvat Maximin tulevaan puistoon ja sen jälkeen oppilaat lähtevät laivamatkalle. Laivamatkan jälkeen tarkoitus olisi paistaa makkaraa.

  • Minkälainen olisi mielestäsi unelmien retkipäivä luokkasi kanssa? Ideoi yksin tai parisi kanssa yhden päivän aikataulu unelmiesi retkelle. Muista ottaa huomioon retkeä suunnitellessa, mitä retkellä syödään, miten liikutaan paikasta toiseen ja mitä retkellä nähdään.
Close Bitnami banner
Bitnami