keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

”Tyhjäksi maalattu suu” ja lähikuvat kasvoista

Mielenkiintoisella tavalla Helenen oma vaitonaisuus vertautuu hänen maalaamiinsa kasvoihin. Elokuvassa Helenen kuullaan analysoivan, miten suu on maalattu ”tyhjäksi”  hiljaisuutta korostaen. Maalaamiensa kasvojen tavoin Helenen omat kasvot nähdään hiljaisina ja vaikeasti luettavina. Näistä syistä Einarkaan ei saa varmuutta Helenen tunteista tätä kohtaan, ennen kuin vasta liian myöhään, jolloin hän on jo kihlautunut toisen kanssa.

Elokuvan kuvaamat Helenen maalaamat kasvot ja ”tyhjäksi maalatut suut” linkittyvät tärkeällä tavalla pohjoismaalaisten elokuvaohjaajien mestaroimiin lähikuviin naisten kasvoista. Elokuvateoreetikko Bela Bálàzs analysoi tanskalaisen elokuvaohjaaja Carl Th. Dreyerin (1889 – 1968) elokuvien lähikuvia, etenkin näyttelijä Asta Nielsenin kasvoista ja kirjoittaa kasvojen ”mikrofysionomiasta.” Pohjoismaalaiset elokuvaohjaajat Dreyerista alkaen ovat tallentaneet kasvojen, Bálàzs’n termein, ”hiljaista yksinpuhelua” ja tarkastelleet, miten läheltä kuvatut kasvonilmeet vievät katsojan sielulliseen ulottuvuuteen. Kasvot kertovat totuuden, kun taas sanat ovat alttiita valheelliseen ilmaisuun.

Pohjoismaalaisista elokuvaohjaajista tuli lähikuvan mestareita Strindbergin inspiroimana. Strindberg etsi Tukholmaan vuonna 1907 perustamassaan Intima Teaternissa uudenlaista ilmaisua, jossa katsoja pääsisi lähelle näyttelijää. Intiimi, pieni, turhuuksista karsittu näyttämö, jossa Strindbergin kamarinäytelmät esitettiin, mahdollisti katsojan kaiken huomion keskittymisen näyttelijään. Strindberg analysoi uutta teatteri-ilmaisua Intima Teaternissa hyvin elokuvallisin termein ja hänen kokeilunsa katsojan tuomisesta mahdollisimman lähelle näyttelijää ikään kuin enteilivät kaikkea sitä, mitä myöhemmin pohjoismaalaiset elokuvaohjaajat todensivat elokuvassa lähikuvan käytön keinoin. Jos Strindbergillä olisi siis ollut käytettävissään elokuvateknologia, hänestä olisi kenties tullut elokuvaohjaaja ja lähikuvan käytön mestari. Myös Bálàzs linkittää Strindbergin  tyhjät ja intiimit tilat, joilla kiinnittää katsojan huomio vain ja ainoastaan näyttelijään, pohjoismaalaiseen elokuvaan kirjoittaessaan Dreyerin lähikuvista. (Laakso 2007) Myöhemmin Ingmar Bergman ohjasi elokuvan Persona (1966), jonka hän teki Strindbergin näytelmän Den starkare inspiroimana. Sekä näytelmässä että elokuvassa verrataan hiljaisuutta ja puhetta totuuden ilmaisijana. Bergmanin kaksi naishahmoa Elisabeth (Liv Ullman) ja Alma (Bibi Andersson) ruumiillistavat puheen ja hiljaisuuden. Toinen puhuu ja toinen on hiljaa koko elokuvan ajan. Bergmanin Persona tuli maailmankuuluksi juuri lähikuvistaan, näyttelijän kasvojen ”hiljaisista yksinpuheluista.”

On tärkeää huomata, miten Helene Schjerfbeck tarkastelee hiljaisia kasvoja ”tyhjäksi maalatun suun” kautta, siinä missä Strindberg keskittyy luomaan uudenlaista teatteri-ilmaisua tuoden katsojan lähelle näyttelijää, jonka pienetkin kasvonilmeet ja eleet tulevat ikään kuin suurennuslasin alle ja draaman rakennusaineeksi. Edelleen tämän perinnön inspiroimana pohjoismaalaisista elokuvaohjaajista kehittyy maailmanlaajuisesti huomioituja lähikuvan käytön mestareita ja naiskasvojen hiljaisten yksinpuheluiden kuvaajia. On siis välttämätöntä ymmärtää, miten maalaustaide, teatteri ja draama vaikuttavat elokuvaan. Elokuvatutkimuksessa yksittäiset elokuvat täytyy juurruttaa laajempaan kulttuurihistorialliseen kontekstiin ja tarkastella niitä osana laajempaa taiteen kenttää tietyssä ajassa ja paikassa. Helene-elokuva inspiroi tällaiseen analyysiin esittelemällä katsojalle rinnakkain Schjerfbeckin maalaamia kasvoja, ”tyhjiksi maalattuja suita,” ja lähikuvia Helene-henkilöhahmon hiljaisista kasvoista.  

  • Mieti elokuvassa nähtyjä Schjerfbeckin maalauksia kasvoista. Mitä tunteita eri kasvot sinussa herättävät? Kuvaile maalauksia mahdollisimman monin adjektiivein.
  • Tarkastele Schjerfbeckin teosta Toipilas vuodelta 1888. Katso tarkasti toipilaan kasvoja, silmien katsetta ja suun muokkaamaa ilmettä. Mitä näet toipilaan kasvoissa ja katseessa? Mitä hän mielestäsi kyseisenä hetkenä ajattelee ja tuntee? Tarkastele maalauksen valoa ja väritystä sekä kaikkea, mitä näet. Jos maalaus olisikin elokuvakohtauksen alku, mieti ja kirjoita, miten kohtaus etenisi. Rakenna kohtaus huolellisesti henkilöhahmoineen ja kuljeta tarinaa läpi kohtauksen.


Lähteet:

Bálàzs, Bela. Theory of Film. Character and Growth of a New Art. London: Dennis Dobson, 1952.

Laakso, Hanna Maria. Women in the Chamber: The Influence of the Strindbergian Theatrical Legacy on Danish Dogma Films (Väitöskirja. Concordia University, Montreal, 2007).

Close Bitnami banner
Bitnami