keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

 

Hairspray on mehevä musikaali, joka perustuu John Watersiin vuoden 1988 kulttiklassikkoon ja sen pohjalta tehtyyn Broadway-musikaaliin. Vuonna 2005 Hairspray nähtiin Helsingin kaupunginteatterinkin näyttämöllä. Elokuva sijoittuu svengaavalle televisioviihteen valloittamalle 60-luvulle.
 
1. Tutustukaa ennen elokuvaa 1960-luvun tunnelmaan etsimällä tietoa ajan pukeutumisesta, musiikista ja muusta populaarikulttuurista. Mitä mielikuvia teillä on tuosta vuosikymmenestä? Voitte vaikkapa virittäytyä musikaalin maailmaan aikakauden tyylisen pukeutumisen, musiikin ja tanssin myötä.
 
2. Tutustukaa tarkemmin aikakauteen elokuvan katsomisen jälkeen. Miten elokuvassa viitataan aikakauteen, mistä viitteistä voi päätellä elokuvan tarinan 
tapahtumavuoden? Millaisen kuvan elokuva antaa 60-luvun populaari- ja nuorisokulttuurista?
 
Elokuvassa eletään vuotta 1962 muutosten tuulten puhaltaessa. Vaatteiden, kampausten ja muiden tyyliseikkojen ohella 60-luvun ilmapiiri tuodaan esiin asenneilmaston avulla. Esimerkiksi rotuerottelusta kielivät otsikot tuovat ajan ajatukset esille. Toisaalta 60-luvun modernia vapautta parodioidaan kun Edna Turnblad ihailee drinkkibaarissa tupakoivia odottavia äitejä moderniudesta. Samalla elokuva myös piikittelee 60-luvun alun sinisilmäistä edistysuskoa.
Televisiolla ja musiikilla on elokuvan teinien elämässä tärkeä sija ja myös mustan musiikin murrosta valkoiseen valtavirtaan kuvataan. Popmusiikin merkitys ja vaikutus muotiin kasvoi valtavasti 60-luvun alusta lähtien. Svengaavan vuosikymmenen tittelin ansainnut 60-luku näkyy elokuvassa nuoruuden optimistina ja värikkäänä energisyytenä. 
 
1960-luvun tapahtumia ja ilmapiiriä: 
 
Close Bitnami banner
Bitnami