1930-50-luvut olivat amerikkalaisen elokuvan studiojärjestelmän kultakautta. Keskeisiä studioita olivat Warner Brothers, MGM – Metro-Goldwyn-Mayer, Paramount, 20th Century Fox, RKO Pictures, Universal ja Columbia (nykyisin Sony-Columbia) joilla oli omat, suuret studioalueensa. Studioilla oli työsopimuksella vakituiset ohjaajat, käsikirjoittajat ja näyttelijät, muun taiteellisen, teknisen ja hallinnollisen henkilökunnan lisäksi. Elokuvia tuotettiin samanaikaisesti usealla eri soundstagella, eli studiohallissa, jonne rakennettiin kunkin elokuvan vaatimat lavasteet.

Studiot hallitsivat voimakkaasti sopimusnäyttelijöidensä julkisuuskuvaa. Hail Caesarin tuottaja Eddie Mannixilla on oikea esikuva, myös nimeltään Eddie Mannix, jonka työnä MGM-studioilla oli mm. manipuloida tähtien julkisuuskuvaa ja häivyttää skandaalit näkymättömiin. Nykypäivänä, studiosysteemin purkauduttua, näyttelijät ovat talent agencien hallinnoimia, eikä heidän julkisuuskuvaansa manipuloida niin voimakkaasti lukuunottamatta teininäyttelijöitä. Toki managerit ja talent agencyt yrittävät kontrolloida tähtien julkisuuskuvaa mm. hyväksyttyjen roolien tasolla. Lisäksi monet näyttelijät ovat osatuottajina elokuvissa ja TV-draamoissa, joissa näyttelevät. Voimakkainta tähtien julkisuuskuvan kontrollointi lienee esimerkiksi Japanissa, jossa nuorten laulajatähtien (esim. AKB48-laulutyttöryhmä) yksityiselämää kontrolloidaan vahvasti.

Keskusteltavaksi

• Miten näyttelijän ulkoelokuvallinen toiminta ja yksityiselämä vaikuttaa siihen, miten yleisö vastaanottaa hänet?
• Tarvitseeko yleisön tietää tähtien yksityiselämästä? Miksi siitä raportoidaan niin innokkaasti? Mitä yhteyttä sillä on elokuvan markkinointiin?
• Miten näyttelijät esiintyvät julkisuudessa (esim. TV:n keskusteluohjelmat, lehtihaastattelut, sosiaalinen media)?
• Millainen julkinen imago on joillakin tunnetuilla tähdillä, esim. Hail Caesarin tunnetuimmilla näyttelijöillä?