Green book käsittelee historiallista rasismia, mutta tekee samalla näkyväksi myös sellaista rasismin normalisoimista jota voi olla vaikeampi nähdä kun se on lähempänä. Rasismi ja sen normalisoiminen eivät valitettavasti ole kadonneet mihinkään, vaikka niiden muoto onkin ainakin pinnalta muuttunut.

Green bookin historiallinen rasismi on läsnä arjessa ja varsinkin valkoisille hahmoille se on jotain mitä he eivät huomaa tai kyseenalaista ja näin ollen eivät joudu myöskään perustelemaan itselleen tai muille. Haastettaessa he perustelevat rasistisia käytäntöjään perinteillä, tavoilla ja jopa käytännöillä itsellään: meillä on sellainen käytäntö, että mustat eivät saa syödä tässä salissa koska meillä on sellainen käytäntö että mustat eivät saa syödä tässä salissa.

Sorron normalisoiminen on keskeinen osa rasismin ja muiden sorron muotojen olemusta. Sorron taustarakenteena on käytännössä aina sorretun joukon toiseuttaminen, eli asettaminen normin/normaalin ulkopuolelle, jolloin heidän olemassaolostaan tulee itsessään oikeutus sorrolle. Meidän yhteiskuntamme varaa normin/normaalin paikan valkoisella, heteroseksuaalille, cissukupuoliselle miehelle, jolloin esimerkiksi rodullistettuja, homoseksuaaleja tai naisia voidaan kontrolloida ja sortaa sillä perusteella, että he eivät ole normaalin piirissä. Normin yläpositiota puolustetaan yleensä sivistyksen ja älyn tai luonnollisuuden ja terveen retoriikalla.

Toisaalta normalisoimista itseään pidetään perusteena normalisoimiselle, kuten Green book osoittaa. Toisin sanoen tapoja ei tarvitse muuttaa siitä yksinkertaisesta syystä, että ne ovat yleisiä tapoja ja siksi muka oikein. Vaikka tiedostamme, että aiemmin on ollut tarpeellista taistella erilaisia sorron muotoja vastaan, olemme taipuvaisia ajattelemaan että juuri nyt tasa-arvo on valmis tai jo ”mennyt liian pitkälle”. Aivan samoin ovat ajatelleet aina sorrosta ne, joihin itseensä se ei kohdistu, eivätkä syytökset herkkänahkaisuudesta tai kommentit siitä mitä seuraavaksi keksitään vaatia ole meidän aikamme keksintöjä nekään.

Tasa-arvokysymyksissä tapahtuu koko ajan edistystä parempaan suuntaan ja on tärkeää iloita niistä edistysaskelista. Tasa-arvo ei kuitenkaan ole valmis tai edes asia, joka voisi jotenkin tulla valmiiksi sellaiseen pisteeseen, että sitä ei tarvitsisi enää aktiivisesti edistää.

1. Löydättekö elokuvasta rasistisen retoriikan elementtejä, jotka ovat samankaltaisessa muodossa yhä olemassa?

2. Millaisilla ilmauksilla elokuvan hahmot perustelevat tai puolustelevat henkilökohtaista rasismiaan tai rasistisia käytäntöjä. Käytetäänkö samankaltaisia ilmauksia edelleen rasismin tai muiden sorron muotojen perustelemiseen?