Tuotesijoittelu elokuvassa
Ennen elokuvan katsomista:
Ganes on tuotettu osin sponsorirahoituksella, mikä näkyy valmiissa elokuvassa ns. product placementina. Harkittu tuotesijoittelu mahdollistaa sponsorien tuotteille poikkeuksellisen näkyvyyden. Katsokaa elokuvaa product placement -näkökulmasta: mitä kotimaisia tuotteita elokuva nostaa esiin ja millä tavoin?
Elokuvan katsomisen jälkeen:
1. Pääsponsorit. Määritelkää yhdessä elokuvan suhde sponsoreihin: mitkä firmat ovat tuotesijoittelun perusteella Ganesin pääyhteistyökumppanit? (HK Camping, HS, dna, Koff, Hesburger).
2. Tuotesijoittelu. Miten sponsorien tuotteet näkyvät elokuvassa? (mm. lähikuvat Camping-makkarapaketista, repliikki "Melko reilua", olutmainosta muistuttava kohtaus – muuta, mitä?)
Taustatietoa: product placement eli tuotesijoittelu
Kaupallisten tuotemerkkien tietoista sijoittelua elokuvan maailman näkyväksi osaksi kutsutaan käsitteellä product placement. Visuaalinen tai verbaalinen tuotesijoittelu ei ole vain nykyelokuvien ominaisuus, vaan se koskettaa kaikkea visuaalista kulttuuria televisio-ohjelmista musiikkivideoihin ja videopeleihin. Markkinoinnin näkökulmasta mikään viihteen ala ei ole viaton, mutta harvalla välineellä on yhtä laaja kattavuus kuin elokuvalla.
Tuotesijoittelua pidetään suhteellisen uutena ilmiönä, joka löi itsensä kunnolla läpi vasta 1980-luvulla. Steven Spielbergin E.T. (E.T. the Extra-Terrestrial, 1982) rohkaisi markkinamiehiä sijoittamaan elokuvaan entistä enemmän, olihan siinä nautittujen Reese's-suklaakaramellien menekki kasvanut elokuvan myötä peräti 65 prosentilla. Varhaisia esimerkkejä product placementista:
- Michael Curtiz: Casablanca (1942): Mumms-samppanja ja Gruen-rannekellot korostetusti esillä
- Frank Capra: Ihmeellinen on elämä (It's A Wonderful Life, 1946): National Geographic -lehti pikkupojan käsissä
- David Miller: Sardiinimysteerio (Love Happy, 1949): Harpo Marxin humoristinen takaa-ajokohtaus pyörii Mobil-yhtiön vanhan mainoskyltin ympärillä
On selvää, ettei 1940-luvun markkinointiyrityksiä voi millään muotoa verrata nykyelokuvan räikeisiin mainospaloihin. Suurpiirteinen katsoja tuskin huomaa Casablancan kelloja samppanjapullojen etiketeistä puhumattakaan. Hyvän maun raja ylitetäänkin vasta silloin, kun yksittäisen tuotteen esiin nosto muuttuu itsetarkoitukselliseksi. Toisinaan brändien näkymisessä on kyse elokuvayhtiön ja elokuvan tarpeistosta vastanneen firman vaihtokaupasta. Tuotantoyhtiö maksaa tarvitsemistaan tuotteista antamalla niille näkyvyyttä lopullisessa elokuvassa. Näin on tapahtunut etenkin elokuvissa esiintyneiden autojen kohdalla. Menetelmän todellisena pioneerina voidaan pitää James Bond -elokuvasarjaa. Bond-leffoissa on harrastettu ahkerasti myös niin kutsuttua mainossijoittelua (advertisement placement), mainostaulujen asettelua elokuvan maisemaan. Kuuraketti (Moonraker, 1979) tarjoaa tästä erinomaisen esimerkin kohtauksessa, jossa Roger Mooren esittämä 007 ohittaa autollaan sekä Marlboron, 7Upin, Seikon että British Airwaysin mainoskyltit.
Uudempia esimerkkejä:
- David Fincher: Fight Club (1999): Apple, Volkswagen Beetle
- Robert Zemeckis: Cast Away – tuuliajolla (2000): Fed Ex -kuriiriyhtiötä puffataan sekä tarinan että kuvakerronnan tasolla yli 50 kertaa.
- Steven Spielberg: Minority Report (2002): Coca-Cola, Gap-vaateliikkeet, Lexus-autot korostetusti esillä.
- F. Gary Gray: Italian Job (2003): Mini Cooper -autot keskeisessä roolissa
- Michael Bay: The Island (2005): autot, pullovesi, kengät (erityisesti Niken lenkkarit), luottokortit, olut, jäätelö
(Lähde: Outi Heiskanen: Outo lempi. Triviakirja elokuvan ystäville.)
© Koulukino 2024
