keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Yksinäisyyden symboleja

 

Päähenkilötytön maailma on yhdistelmä todellisuutta ja mielikuvitusta. Siinä ovat läsnä kaveripiirin ja aikuisten arkipäiväinen maailma sekä taianomainen mielikuvitusmaailma, johon tyttö kätkeytyy erityisesti ollessaan yksin. Mielikuvitusmaailma vahvistaa otettaan elokuvan edetessä, kun tyttö viettää yhä enemmän aikaa yksinään. Elokuvassa käytetään paljon symboleja, joiden kautta kuvataan päähenkilön kasvua ja muutosta. 
 
1. Pohtikaa, millaisia symboleja elokuvassa on. Miten tytön muutosta ja kasvua kuvataan, mikä esimerkiksi hänen ulkonäössään on 
tärkeää? 
 
a. Hiukset on ensimmäinen mitä elokuvan päähenkilöstä nähdään hänen istuessaan terveydenhoitajan pöydällä. Tyttö tarkastelee ympäröivää maailmaa hiustensa läpi ja kätkeytyy niiden taakse. Aikuiset astuvat tytön maailmaan vetämällä hiukset pois silmiltä ja kasvojen edestä. Elokuvan edetessä ja tytön erillisyyden lisääntyessä hiukset takkuuntuvat ja niihin sotkeutuu takiaisia. Elokuvan lopussa, mielikuvituksenomaisessa kohtauksessa, kuumailmapallolla pellolle laskeutunut nuori mies selvittää tytön hiukset. Kun perhe palaa Afrikasta, tytöllä on siisti letti, ensimmäistä kertaa elokuvan aikana. Hiukset symboloivat näin tytön persoonallisuutta ja kokemusmaailmaa, ajatuksia ja muutosta. 
b. Rokotusarpi. Tytön käsivarteen elokuvan alussa pistetty rokotuspiikki jättää kipeän ja tulehtuneen arven koko kesäksi, ikään kuin kertoakseen fyysisesti tytön kokemasta pettymyksestä. Myös kohtaus, jossa tyttö ei pysty ulostamaan, kuvaa erillisyyden tunteen ruumiillisuutta. 
 
2. Kirjoittakaa lyhyt teksti, jossa kuvaatte kuvitteellista henkilöhahmoa, tyttöä tai poikaa, mahdollisimman tarkasti. Aloittakaa elokuvan Flickan tavoin jostakin yksityiskohdasta, joka kertoo henkilönpersoonallisuudesta eniten (hymy, hiukset, silmät, itku, nauru, pituus jne.). Tämän jälkeen voitte piirtää henkilöhahmostanne kuvan. 
 
3. Kirjoittakaa teksti tai piirtäkää kuva, jossa kuvaatte omaa mielikuvitusmaailmaanne. Kuvitelkaa olevanne tytön tavoin yksin kotona tai luonnossa. Millaisen mielikuvitusmaailman rakentaisitte ympärillenne? Olisiko siellä muita ihmisiä/eläimiä/mielikuvitusolentoja? Olisiko se hiljainen vai äänekäs? Millaisia maisemia ja värejä siellä olisi?

 

Close Bitnami banner
Bitnami