keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Exodus-elokuva perustuu Raamattuun, jonka Vanhasta testamentin alusta löytyy viisi Mooseksen kirjaa. Raamatussa on kaikkiaan 66 kirjaa: Vanhassa testamentissa (VT) on 39 kirjaa ja Uudessa testamentissa (UT) on 27 kirjaa.

Vanha testamentti on juutalaisten ainoa pyhä kirja, kristityt käyttävät sekä Vanhaa testamenttia että Uutta testamenttia. Vanha testamentti on kirjoitettu alun perin pääasiassa hepreaksi ja mutta joitakin osia myös arameaksi. Viiden Mooseksen kirjan kirjoittajasta ei ole tietoa.

Toista Mooseksen kirjaa kutsutaan nimellä Exodus, lähteminen. Toinen Mooseksen kirja kertoo Israelin kansan paosta Egyptin orjuudesta ja vaelluksesta erämaassa. Elokuva Exodus: Gods and Kings kertoo näistä Mooseksen kirjassa kerrotuista tapahtumista.   

Raamatusta löytyvät muun muassa seuraavat elokuvassa kuvatut kohdat:

  • Mooseksen syntymä löytyy kohdasta 2 Moos. 2: 1-10 (= Toinen Mooseksen kirja, toinen luku, jakeet 1-10.)
  • Mooseksen pako faaraon luota ja avioituminen Sipporan kanssa 2 Moos. 2: 11-22
  • Jumala kutsuu Mooseksen tehtävään 2 Moos. 3
  • Egyptin vitsaukset:

    • ensimmäinen vitsas: veri 2 Moos 7: 14-24
    • toinen vitsaus: sammakot 2 Moos. 7: 25-29
    • kolmas vitsaus: syöpäläiset 2 Moos. 8: 12-15
    • neljäs vitsaus: paarmat 2 Moos. 8: 16-28
    • viides vitsaus: karjarutto 2 Moos. 9:1-12
    • kuudes vitsaus: paiseet 2 Moos. 9:1-7
    • seitsemäs vitsaus: rakeet 2 Moos 9: 13- 35
    • kahdeksas vitsaus: heinäsirkat 2 Moos 10: 1-20
    • yhdeksäs vitsaus: pimeys 2 Moos 10: 21-29
    • kymmenen vitsaus: Egyptin esikoisten kuolema 2 Moos 12: 29-36
    • Kaislameren ylitys: 2 Moos 11.
    • Jumala antaa 10 käskyä Moosekselle: 2 Moos 20:1-17.

    Keskustelukysymyksiä:

  • Mitä muita elokuvia tiedät jotka perustuvat Raamattuun?
     
  • Mitä muihin kirjoihin perustuvia elokuvia tulee mieleesi?
     
  • Miten elokuva poikkeaa elämyksenä kirjasta?
     
  • Minkä kirjan sinä haluaisit nähdä elokuvana?

 

Close Bitnami banner
Bitnami