keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU
Kuva: Sami Kuokkanen /Elokuvayhtiö Aamu

1. Mihin elokuvan tapahtumat sijoittuvat? Nimetkää kolme keskeisintä paikkaa eli paikkaa, joita näytetään elokuvassa paljon tai jossa tapahtuu elokuvan juonen kannalta jotakin tärkeää.

2. Valitkaa pienissä ryhmissä yksi seuraavista elokuvan tapahtumapaikoista ja tutkikaa sitä tarkemmin. 

  • Kesämökki
  • Vastaanottokeskus
  • Koulu
  • Metsä, johon Ramin ja Jigi jäävät luokan retken päätteeksi
  • Talo, johon Ramin ja Jigi menevät bileisiin
  • Jokin muu paikka, jonka muistatte elokuvasta

Piirtäkää muistikuvienne perusteella nopea luonnos (esim. lyijykynällä, musteella, vahaliiduilla) valitsemastanne paikasta, ja kirjoittakaa luonnoksen sekaan paikkaa ja sen tunnelmaa kuvaavia sanoja. Millainen tunnelma paikassa on? Mitä kaikkea siellä tapahtuu? Millainen värimaailma paikassa on? Kun luonnos on valmis, miettikää, mikä valitsemanne paikan merkitys on elokuvan juonen kannalta.

3. Mikä vuodenaika elokuvan alussa on? Entä lopussa? Kuinka pitkälle ajalle arvioitte elokuvan tapahtumien sijoittuvan? Miksi arvelette elokuvan tekijöiden valinneen juuri nämä vuodenajat?

Close Bitnami banner
Bitnami