keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Kenen tarinoita elokuva kertoo?

© 2018 WARNER BROS. ENTERTAINMENT INC. AND KIMMEL DISTRIBUTION, LLC

Crazy Rich Asians on saanut paljon julkisuutta siitä, että se on 25 vuoteen ensimmäinen amerikkalaiselokuva, jossa on täysin aasialaisperäinen näyttelijäkaarti. Edellinen vastaava elokuva oli Joy Luck Club vuodelta 1993. Viime vuosina Hollywood-elokuvien yhteydessä on puhuttu paljon roolituksesta ja eri etnisten ryhmien esittämisestä ja esilletuomisesta esimerkiksi Oscar-ehdokkaita nimetessä. Black Panther oli esimerkiksi ensimmäinen supersankarielokuva, jossa on täysin afrikkalaisamerikkalainen näyttelijäkaarti. Se sai hyvän vastaanoton ja menestyi hyvin elokuvateattereissa. Afrikkalaisamerikkalaisia action-elokuvia, draamoja ja komedioita on toki tehty jo pitkään ja alalla on tunnettuja afrikkalaisamerikkalaisia ohjaajia Spike Leestä alkaen. Samaten latinoja kuvaavat elokuvat ja latinonäyttelijät ovat nousseet esille viime vuosikymmenien aikana. Mustien näyttelijöiden roolittama supersankarielokuva oli kuitenkin uusi aluevaltaus. Crazy Rich Asians oli samoin box office -hitti Yhdysvalloissa ja parhaiten lippuja myynyt romanttinen komedia viimeiseen 10 vuoteen.

Miksi eri etnisten vähemmistöjen tekijöiden ja heitä kuvaavien elokuvien suosio on noussut? Asia liittyy, paitsi yhteiskunnalliseen keskusteluun tasa-arvosta ja eri ryhmien kuvaamisesta audiovisuaalisessa tuotannossa, myös USAn demografiseen muutokseen. USAn väkiluku on 326 miljoonaa. Väestölaskennassa eri etnisten ryhmien osuus on seuraava: latinoja 18%, afrikkalaisamerikkalaisia 13,5 %, aasialaisperäisiä 6%, Amerikan alkuperäiskansat ja hawaijilaiset 1,5%, monietniset 3% – nämä ryhmät ovat yhteensä 40% USAn väestöstä. Aasialaisperäiset 6% on jo 20 miljoonaa kuluttajaa, joiden parista riittää elokuvalipun ostajia. Lisäksi Crazy Rich Asians on myynyt hyvin osassa Aasiaa.

Kevin Kwan, alkuperäisromaanin kirjoittaja ja elokuvan osatuottaja, on sanonut, että hän on kyllästynyt näkemään amerikkalaiselokuvissa aasialaisperäisen näyttelijän joko geishan tai valkoisen sankarin tietokonenörttiystävän roolissa. Aasialaisamerikkalaisille Crazy Rich Asians onkin siten enemmän kuin romanttinen komedia: se on mahdollisuus nähdä itsensä kaltaisia näyttelijöitä valkokankaalla elokuvan pääosissa.

Elokuvan näyttelijät ovat joko aasialaisamerikkalaisia, kuten pääosaa esittävä Constance Wu ja Kauhea kankkunen –elokuvista tuttu Ken Yeong ja ja Peik Liniä esittävä rap-tähti Awkwafina; tai eri Aasian maista, kuten malesialaiset Henry Golding (Nick) ja hongkongilaisissa elokuvissa ja Bond-elokuvassa näytellyt samaten malesialaissyntyinen Michelle Yeoh (Nickin äiti).

Keskusteltavaksi

1. Miksi on tärkeää nähdä eri etnisiin ryhmiin kuuluvia näyttelijöitä valkokankaalla? Joutuvatko ns. ”etniset” näyttelijät näyttelemään aina samanlaisia rooleja – esimerkiksi eräs arabitaustainen amerikkalaisnäyttelijä on kertonut, että hänelle on tarjolla enimmäkseen vain terroristin rooleja.

2. Miten tilanne on suomalaisessa elokuvassa? Stereotypioidaanko eri kansallisuustaustojen näyttelijöitä elokuvissa, eli joutuvatko he aina näyttelemään samankaltaisia rooleja? Millaisia tarinoita erilaisista ihmisryhmistä kaivattaisiin enemmän?

Close Bitnami banner
Bitnami