keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Niilas, Sunná ja Pontus tekivät yhteistyötä, jotta pääsivät karanneen poron jäljille ja saivat sen lopulta kiinni ja palautettua poroaitaukseen. Yhteistyö ei kuitenkaan aluksi ollut mutkatonta ja riitoja ja eripuraa ilmeni sisarusten kesken.

Yhteistyö vaatii yleensä neuvottelutaitoja, joita ovat kuunteleminen ja keskusteleminen siten, että perustelee oman mielipiteensä. Neuvottelussa pyritään löytämään ratkaisuja ongelmaan tai keksimään keinoja sovittuun tavoitteeseen pääsemiseksi. Välillä omasta näkökulmasta tai ideasta pitää luopua ja sitoutua ryhmän yhteiseen päätökseen ja hyväksyä se. Yhteistyötä tekevät henkilöt joustavat, kannustavat ja tukevat toista. Tärkeintä on yhdessä ideoiden keksiminen ja kokeileminen myönteisellä asenteella.

1. Opettaja kirjoittaa seuraavat sanat näkyviin. Seuraavaksi pohditaan, mitä alla olevat asiat merkitsevät ja miten ne liittyvät yhteistyöhön. Sen jälkeen pohtikaa, miten alla olevat asiat näkyivät elokuvan päähenkilöiden yhteistyössä.

• Kuunteleminen
• Keskusteleminen
• Neuvottelu
• Ratkaisujen etsiminen
• Sitoutuminen
• Hyväksyminen
• Yhdessä kokeileminen
• Joustaminen
• Luottamus
• Mielipiteen esittäminen ja perusteleminen
• Ideoista luopuminen
• Ideoiden keksiminen
• Kannustaminen ja tukeminen
• Ymmärrys omista taidoista ja kyvyistä

2. Askarrelkaa luokkaanne luokan oma yhteistyön työkalupakki, jonne kirjaatte mielestänne tärkeitä ominaisuuksia, joita yhteistyö vaatii. Sanat kuten ”joustaminen” voidaan esimerkiksi laminoida värikkäälle paperille kauniilla fontilla. Työkalupakki askarrellaan myös paperista, jonne lopulta kaikki sanat tipahtavat. Työkalupakki laitetaan seinälle.

3. Seuraavaksi pohtikaa yhdessä luokassa tai pienemmissä ryhmissä kysymyksiä yksi kerrallaan, jotka liittyvät yhteistyön ymmärtämiseen.

• Mitkä asiat onnistuvat paremmin yhdessä kuin yksin? Kirjatkaa ylös. (esim. joukkuelajit, voimaa vaativat tehtävät, ongelmanratkaisujen ratkominen jne.)
• Mitkä asiat on parempi tehdä yksin kuin yhdessä? Kirjatkaa ylös.
• Onko yhteistyön tekeminen haastavaa? Miksi on tai miksi ei ole?
• Palkitseeko yhteistyön tekeminen? Miltä onnistuminen tuntuu?
• Milloin yhteistyö ei onnistu?

4. Viimeiseksi pohditte sitä, jos yhteistyö ei sujukaan. Seuraavaksi teidän tulisi koota lista erilaisista keinoista, joiden avulla ristiriidat, riidat ja yhteistyössä vastaan tulevat ongelmat saadaan korjattua ja selvitettyä. Näistä erilaisista keinoista ratkaista yhteistyön ongelmia saatte työkalupakkinne vierelle apulaatikon. Apulaatikossa olevia asioita voisivat olla esimerkiksi:

• Laske kymmeneen ja rauhoitu.
• Kerro kaverille, miltä sinusta tuntuu.
• Pyydä opettaja apuun.
• Keksikää yhdessä vielä yksi vaihtoehto.
• Äänestäkää.

Työkalupakin ja apulaatikon käyttöä harjoitellaan luokassa yhteisesti, jonka jälkeen oppilaat osaavat myös itse hyödyntää työkalupakkia ja apulaatikkoa ongelmatilanteissa. Esimerkiksi, jos välituntileikeissä tulee vastaan ongelma, jossa yhteisessä pelissä luokkakaveri ei noudata yhteisiä ohjeita, voidaan tunnin alussa asiasta keskustella siten, että katsotaan yhteistyön työkalupakkia ja mietitään, mikä ominaisuus ei onnistunut (sitoutuminen) ja sitten katsotaan apulaatikosta, miten tämä tilanne voitaisiin korjata. Kaikki apulaatikon ehdotukset eivät sovi ratkaisuiksi kaikkiin tilanteisiin. Oppilaat oppivat pitkäjänteisellä harjoittelulla itse hyödyntämään työkalupakkia ja apulaatikkoa, jolloin jokaisessa ristiriita- ja ongelmatilanteessa opettajan apua ei aina tarvita.

Yhteistyön työkalupakki

Apulaatikko

Kuunteleminen

Neuvottelu

Ratkaisujen etsiminen

Sitoutuminen

Hyväksyminen

Joustaminen

Luottamus

Mielipiteen esittäminen ja perusteleminen

Ideoiden keksiminen

Kannustaminen ja tukeminen

Pyydä opettaja paikalle

Keksitään uusi vaihtoehto

Äänestetään

Rauhoitun hetken yksin

Kerron, miltä minusta tuntuu.

Otan kaikki mukaan.

Perustelen mielipiteeni.

 

Close Bitnami banner
Bitnami