keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

 

Kirjoita Billy Elliotista elokuva-arvostelu. Voitte sopia yhteisen julkaisupaikan tai valita jokainen oman lehden, johon arvostelu kirjoitetaan. 
 
Näin kirjoitat elokuva-arvostelun 
 
Tehtävänäsi on kirjoittaa arvostelu sovitusta elokuvasta. Elokuva-arvostelu on sekä tietoa että mielipiteitä välittävä teksti: siinä esitellään elokuvaa ja sen taustoja sekä arvioidaan sitä. Lähtökohtana on, ettei lukija tunne arvosteltavaa elokuvaa. Anna siis elokuvan perustiedot. (Elokuvasta on tapana kertoa nimen lisäksi ainakin ohjaaja, valmistumisvuosi ja -maa.) Esittele elokuvaa niin paljon, että arvosteluasi on mahdollista seurata ja ymmärtää elokuvaa katsomatta. Kaikkia juonenkäänteitä ja ristiriitojen ratkaisuja ei silti pidä kertoa – lukijasi saattaa haluta nähdä elokuvan itsekin. 
 
Arvostelua pitää koossa jokin perusajatus, jonka kirjoittaja haluaa lukijalle välittää. Se voi olla esimerkiksi elokuvasta tehty tulkinta tai oma näkemys elokuvan onnistumisesta. Aloitus on kiinnostusta herättävä, lopetus harkittu. Faktat ja arviointi lomittuvat – mielipidettä ei kirjoiteta omaksi yksittäiseksi 
kappaleekseen tekstin loppuun. 
 
Perustele näkemyksesi elokuvasta monipuolisesti ja havainnollisesti, siis poimi elokuvasta perustelut näkemyksellesi. Valitse sisällön painotukset ja näkökulma sekä tekstin sävy julkaisupaikan ja lukijakunnan mukaan. Voit kirjoittaa maltillisesti tai kärkevästi, rempseästi tai asiallisesti, humoristisesti tai totisesti jne. Sävy syntyy mm. sanavalinnoista, vastakkainasetteluista, lauseiden ja kappaleiden rakenteista.
 
Otsikoi arvostelusi nasevasti. Voit halutessasi käyttää täsmentävää alaotsikkoa. 
 
Tyypillisiä elokuva-arvostelun aineksia ovat esimerkiksi 
  • elokuvan valmistumisvaiheet (idean syntyminen, lähtökohtana olevat teokset jne.) 
  • tekijöiden taustat (ohjaajan ja näyttelijöiden aikaisemmat tekemiset yms.) 
  • elokuvan aiheen ja juonen esittely 
  • elokuvan tulkinta: mistä elokuva perimmältään puhuu 
  • elokuvan sijoittaminen johonkin lajiin ja elokuvan historiaan 
  • toteutuksen esittely ja arviointi (lavastus, puvustus, leikkaus, ohjaus jne.) 
  • roolisuoritusten arviointi. 
Close Bitnami banner
Bitnami