keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

 

a) Pohtikaa ja määritelkää, mitä on rohkeus?Millaista rohkeutta Beniltä vaadittiin esim. koulussa tai koulumatkoilla? Mitä rohkeudesta kertoo elokuvassa esiintynyt sanonta: Every end is beginning.
 
b) Lukekaa seuraavat mietelauseet, jotka liittyvät rohkeuteen ja pelkäämiseen. Pohtikaa ja selvittäkää, mitä niillä tarkoitetaan.
 
Rohkeus on tietoa kyvystä kestää tappio.
Markku Envall
 
Rohkeus on suurelta osalta sitä, että on kulkenut saman tien ennenkin.
Ralph Waldo Emerson
 
Rohkeutta ei ole olemassakaan, on vain pelon asteita.
John Wainwright
 
Pahin erehdys minkä elämässään voi tehdä, on pelätä jatkuvasti, että tekee erehdyksen.
Elbert Hubbard
 
Omassa kopissaan koira tuntee itsensä tosi leijonaksi.
Intialainen sananlasku
 
Rohkeutta on tehdä se, mitä pelkää. Ei voi olla rohkeutta, jollei tunne pelkoa.
Eddie Rickenbacker
 
Kaikilla on lahjakkuutta. Harvinaista sen sijaan on rohkeus seurata lahjakkuuttaan siihen pimeyteen, mihin se johtaa.
Erica Jong
 
Ihmisen elämä kutistuu tai laajenee suhteessa hänen rohkeuteensa.
Anais Nin
 
(Lähde: Tarmio: Elämän viisauden kirja)
 
c) Kukaan ei puuttunut Benin kiusaamiseen, miksi? Missä kohdassa elokuvaa Benin koulukaverit olisivat voineet olla rohkeita? Millaisissa arkipäivän tilanteissa teiltä vaaditaan rohkeutta?Milloin olette mielestänne olleet erityisen rohkeita? Mitä on mielestänne pelkuruus? Ketkä olivat elokuvan pelkureita? Mitä tarkoittaa hullunrohkea? Rohkeuden vastakohta on joissakin tilanteissa pelkuruus. Elokuvassa pelkuruuteen liittyi myös kysymys 
syyllisyydestä. Missä kohdin syyllisyys nousi esille? Kuka oli syyllinen ja mihin?
 
Rohkeus on nuoralla tanssimista. Rohkeus on tasapainottelua pelkuruuden ja ylimielisenvarmuuden välillä. Rohkeuden nuoralla tanssiminen on erityisen hankalaa siksi, että rohkeudella on kaksi suuntaa. Ulospäin rohkeus näkyy ja toteutuu siinä, millaisiin haasteisiin uskaltaa vastaamaan.
Sisäänpäin suuntautunut rohkeus toteutuu, kun voitat oman itsesi. Sisäinen rohkeutesi toteutuu, kun aamuisin nouset vuoteesta, vaikka uni ei 
vienyt väsymystä mennessään, kun mieluiten vetäisit peitot korviin ja siitä huolimatta lähdet liikkeelle uuteen päivään.Rohkeus on yleinen, elämää kannatteleva voima. Sen sijaan uskallus on henkilökohtaista. Se on tilannekohtaista ja syntyy tiettyyn hetkeen. Jotta uskallus sytyttäisi rohkeuden, on uskallusta on oltavat tarpeeksi. Jos uskalluksen määrä jää liian vähäiseksi, emme saa yhteyttä rohkeuteemme.
(www.prohumanum.fi)
Close Bitnami banner
Bitnami