keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Disneyn animaatiot ja oheistuotteet

 

Bambi 2 on piirrosanimaatioelokuva. Keskustelkaa mitä muita Disneyn animaatioelokuvia tiedätte tai olette nähneet. Mitä muita animaatioelokuvia olette nähneet? Mitä muita animaatiolajeja tiedätte? 
 
a) Opettaja havainnollistaa lapsille taittelukuvan avulla, miten kuva saadaan liikkumaan. Taittelukuvaan piirretään Bambin, Rumpalin tai muun elokuvaan liittyvän eläinhahmon kuvat. Opettaja liikuttaa kynän/kepin avulla piirroshahmoa ja kysyy lapsilta mitä kuvassa tapahtuu. Lapset kertovat havainnoistaan. Opettaja kertoo, että samalla idealla syntyvät myös animaatioelokuvat.  
Taittelukuvan ohje: Taittakaa kopiopaperista leikattu noin 4-5 cm leveä paperisuikale kaksinkerroin. Asettakaa taitettu paperi siten, että taitos on vasemmalla puolella ja piirtäkää oikeallepuolelle jokin kuva. Piirtäkää alempaan paperiin, samaan kohtaan kuva, jossa on jokin pieni liikeero edelliseen nähden. Esim. toiseen lintu, jolla on siivet ylöspäin ja toisessa siivet ovat alaspäin. Kiertäkää ylempi paperi rullalle lyijykynän ympärille. Liikuttakaa ylempää paperia kynän avulla nopeasti toisen paperin päällä. Taittelukuvan voi tehdä myös A3 koossa, jolloin kuvaa liikutetaan esim. karttakepin tms. avulla.
 
b) Disneyn animaatioelokuvien ympärille on suunniteltu paljon oheistuotteita. Onko teillä kotona Disneyn animaatioelokuvien tarinoihin liittyviä tuotteita? (vaatteita, leluja, kirjoja…) Keskustelkaa yhdessä millainen on mielestänne hyvä Disney-tuote? (esim. mitä pidätte McDonald’sin lasten leluista) Pohtikaa myös miksi oheistuotteita tehdään ja myydään? 
 
c) Järjestäkää Disney-lelupäivä, jolloin lapset saavat tuoda kotoaan omia Disney-leluja. Antakaa lapsille mahdollisuus omaehtoiseen, spontaaniin leikkiin elokuviin liittyvien lelujen kanssa. Lapsi käsittelee leikkiessään hänelle tärkeitä asioita. On kiinnostavaa seurata millaisia asioita lapset elokuvista poimivat omiin leikkeihinsä ja miten he yhdistelevät ja kehittelevät niistä uusia tarinoita.  
Close Bitnami banner
Bitnami