keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Minne olen matkalla – kohti unelmia, yli esteiden

1. “Mitä minä tekisin jos kukaan tai mikään ei rajoittaisi minua?”

a) Kirjoita paperille vähintään 10 asiaa mitä tekisit, jos mikään tai kukaan ei rajoittaisi sinua. Mistä sinä unelmoit? Asiat voivat olla kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja jopa sen yli. Oleellista on muistaa, ettei mikään rajoita sinua.

Tavoitteiden ja unelmien asettamisessa tärkeää on tehdä niistä mahdollisimman konkreettisia. Jos unelmoit esimerkiksi matkustamisesta, kirjoita mahdollisimman tarkkaan minne haluat matkustaa: maa, kaupunki tai nähtävyys. Tämä helpottaa sinua saavuttamaan tavoitteitasi ja unelmiasi.

Keskustele parisi kanssa, millaisia asioita teillä tuli ja voitte jatkaa yhdessä ideoimista. Kun olette saaneet vähintään 10 unelmaa, on aika lähteä selvittämään, kuinka listassa olevia asioita pystyisi toteuttamaan.

b) Unelmat ja tavoitteet on hyvä pilkkoa pienemmiksi palasiksi, jolloin ne tuntuvat helpommin saavutettavilta. Lähdetään seuraavaksi hahmottamaan tätä unelmien tiekartalle.

Piirrä tai kirjoita pystyasennossa olevan paperin alanurkkaan nykyistä tilannettasi kuvaava teksti tai symboli. Valitse yksi unelmistasi ja piirrä tai kirjoita se paperin ylälaitaan. Jätä reilusti tilaa nykytilanteen ja unelman väliin. Jätä tilaa myös paperin kummallekin pitkälle sivulle. Täydennämme kuvaa myöhemmin.

Piirrä nykytilanteen ja unelmasi väliin neljä ympyrää. Ne kuvaavat askeleita unelmasi luokse, kuin kiviä joita pitkin pääset kuivin jaloin puron yli. Kuinka paljon resursseja (aikaa, rahaa) unelmasi vaativat? Kirjoita itsellesi jokaiseen kiveen yksi välitavoite, pieni askel, joka vie sinut lähemmäksi unelmaasi.

2. “Suurin este omien unelmien toteuttamiseen on maailman pisin väli – korvien väli.”

Pelko on suurin tekijä, joka rajoittaa meitä toteuttamasta omia unelmiamme. Tunteiden tunnistaminen ja käsitteleminen on tärkeää unelmien saavuttamisessa. Kuten elokuvan aikana huomattiin, negatiivisetkin tunteet ovat luonnollisia asioita. Lue esimerkiksi seuraava pätkä peloista.

”Pelko on osa itsesuojelua ja siten osa elämää. Täysin peloton ihminen ei ole terve. Pelot ovat siis yleisiä, eivätkä ne yleensä johda mihinkään vakaviin ongelmiin.Joskus pelot ovat kuitenkin niin voimakkaita, että niistä ei pääse yli yksin. Pelosta puhuminen jonkun kanssa auttaa aina, koska asiat saavat tällöin oikeat mittasuhteet. Joskus saatat pelätä ihan vaan siksi, ettet tiedä asiasta tarpeeksi. (…) Mieti, miksi pelkäät tiettyä asiaa ja mitä voi pahimmillaan tapahtua. Voiko se oikeasti tapahtua vai onko pelko mielikuvituksen tuotetta? Onko sellaista tapahtunut aiemmin? Oletko varma? Entä sitten?” (Mannerheimin Lastensuojeluliitto: Peloista selviää)

a) Keskustele parisi kanssa, millaisia ajatuksia edellä oleva katkelma herätti. Oletteko joskus jättäneet tekemättä jotain pelon vuoksi? Millaisissa tilanteissa tuo pelko on pienempi tai helpompi kohdata? Miksi luulette, että elokuvan päähenkilöt jatkoivat matkaansa peloista huolimatta?

b) Kirjoita itseksesi yksi peloistasi pienelle paperilapulle. Kerro myös, miksi tuo asia pelottaa sinua. Varaudu siihen, että joku toinen ryhmän jäsenistä lukee lapun ja voi tunnistaa sinut käsialasta.

Kun kaikki ovat kirjoittaneet yhden oman pelkonsa, opettaja kerää kaikki laput hattuun tai muuhun arvonta-astiaan. Sekoittamisen jälkeen kukin ryhmäläinen nostaa hatusta yhden lapun.

Tehtävänäsi on nyt kirjoittaa tsemppikirje pelosta kärsivälle. Kirjeen tarkoitus on rohkaista pelosta kärsivää voittamaan pelkonsa. Millaisia ratkaisuja ehdottaisit hänelle, miten pelkoa voisi vähentää? Miksi haluaisit kannustaa häntä voittamaan pelkonsa?

Kirjeitä voidaan lukea ryhmän kesken ääneen ja / tai ne voidaan ripustaa luokan seinälle luettavaksi.

Kirjeiden sijasta voitte myös suunnitella ja piirtää tai tehdä kuvakollaaseina tsemppijulisteet pelkojen voittamiseksi.

c) Palaa ylläolevan tehtävän (1b) unelmien tiekarttaan. Piirrä pystyssä olevan paperin oikeaan laitaan neljä ikävää symbolia: esimerkiksi (ukkos)pilveä. Piirrä vasempaan laitaan puolestaan neljä mukavaa symbolia, esimerkiksi sydäntä. Jätä piirustusten sisälle tilaa tekstille.

Pohdi, mitkä tekijät rajoittavat sinua toteuttamasta unelmiasi? Millaisia esteitä voit kohdata matkallasi? Kirjoita jokaiseen oikean laidan symboliin yksi tällainen este tai hidaste.

Pohdi seuraavaksi, mistä tai keneltä voit saada apua esteiden ylittämiseen? Mitkä asiat antavat sinulle voimaa jatkaa matkaa? Kuka voisi auttaa sinua saavuttamaan unelmasi? Kirjoita vasemman laidan symboleihin kuhunkin yksi tällainen voimavara matkallesi.

3. Palaa vielä työskentelemään itsenäisesti. Kirjoita kirje itsellesi 10 vuoden päähän. Tämä kirje on tarkoitettu vain sinulle itsellesi eikä sinun tarvitse näyttää sitä kenellekään, jos et halua. Kuvaile, millaista elämää elät 10 vuoden päässä. Missä asut? Missä päin maailmaa olet kiertänyt? Mitä harrastat? Missä olet töissä? Millainen perheesi on? Kerro kirjeessä itsellesi, miten olet saavuttanut ne asiat, joista nyt haaveilet. Kirjoita myös, mistä haaveilet tuolloin 10 vuoden päästä. Voit halutessasi täydentää kirjettä kuvin.

Laita kirje kuoreen, sulje se ja kirjoita kuoren päälle oma nimesi ja päiväys. Laita kirje hyvään talteen odottamaan sitä oikeaa hetkeä 5-10 vuoden päästä.

Kirjeen vaihtoehtona voitte halutessanne kuvata itsellenne videotervehdykset 5–10 -vuoden päähän. Muista silloin tallentaa tämäkin hyvään talteen!

Close Bitnami banner
Bitnami