keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Kronologia tarkoittaa aikajärjestyksen mukaisuutta. Yleensä elokuvien kerronta on kronologista, eli ensin tapahtunut näytetään ensimmäisenä ja sitä seuraavat tapahtumat sen jälkeen. Epäkronologinen kerronta puolestaan tarkoittaa sitä, että tarinan tapahtumia ei esitetä johdonmukaisesti niiden tapahtumajärjestyksessä, vaan elokuvassa saatetaan näyttää ensin yksi tapahtuma, ja vasta sen jälkeen tähän tapahtumaan johtaneita, sitä ajallisesti edeltäneitä tapahtumia. Tällöin kerronnan keinot ovat vapaita lineaarisesti kulkevan ajan asettamista rajoitteista. Hannaleena Haurun lyhytelokuva Älä kuiskaa ystävän suuhun käyttää hyväkseen epäkronologista kerrontaa.

  • Mikä seuraavista elokuvan tapahtumista tapahtuu mielestäsi kronologisesti ensimmäisenä? Entä mikä on tarinan kronologinen loppu? Pyri perustelemaan vastaustasi esittämällä tapahtumien välisiä syy-seuraussuhteita.

    Tapahtumia:
    – nuoret suutelevat
    – graffiti valmistuu
    – poika kompastuu
    – lasi särkyy
    – ohi ajaa auto
    – tyttö heittää pyörän
    – poika virtsaa


Kokeile itse

Aristoteles määritteli klassisessa runo-opissaan, että tarinalla tulee olla alku, keskikohta ja loppu, ja niiden tulee myös seurata toisiaan tässä järjestyksessä. Ranskalaisen uuden aallon elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard on puolestaan sanonut, että tarinalla tulee olla alku, keskikohta ja loppu, mutta ei välttämättä tässä järjestyksessä.

  • Kirjoita oma lyhyt tarina, jossa tapahtumien kronologinen alku, keskikohta ja loppu eivät ole tässä järjestyksessä.
Close Bitnami banner
Bitnami