keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuvan estetiikka ja tarinankerronta

Visuaalinen tyyli ja tarinankuljetus vaikuttavat elokuvan luonteeseen ja vastaanottoon. Aerobics on ns. indie-draama. Indie on lyhennys sanasta independent ja tarkoittaa yleensä suurten studioiden ulkopuolella tehtyä pienen budjetin elokuvaa. Se on usein pienen elokuvastudion tuottama (Aerobics on tekijöiden itsensä tuottama). Teräväpiirtoisten kameroiden ja helppojen editointiohjelmien sekä kännykkäkameroiden myötä elokuvanteko on helpottunut ja indie-elokuvan suosio on lisääntynyt. Se on riippumaton niin taiteellisissa kuin taloudellisissa valinnoissaan. Usein elokuvan tarina tai lähtökohta on myös jollain tapaa valtavirrasta poikkeava.

Aerobics on kuvattu lähiössä Tukholman esikaupungissa. Kuvaus tapahtuu pitkälti käsivaralla, jolloin kamera auttamatta heiluu hieman kuvatessa ja jäljestä tulee arkista ja kotivideomaista. Elokuvassa liikutaan arkisissa maisemissa Jannen ja Marian kodeissa, pellolla ja uima-altaalla.

  • Vaikuttaako kuvauspaikka tulkintaasi elokuvasta? Mitä ohjaaja kenties viestittää kuvauspaikan valinnallaan? Olisiko elokuva erilainen, jos se olisi kuvattu isossa kaupungissa?
     
  • Elokuvan voi nähdä kumarruksena toisen ruotsalaisen elokuvantekijän, Roy Anderssonin, elokuville. Anderssonin elokuvat ovat usein lakonisia ja pelkistettyjä. Kamera pysyy paikoillaan ja aiheet ovat synkähköjä. Oletko nähnyt Anderssonin elokuvia? Oletko vertailusta samaa mieltä?
     
  • Keskustelkaa elokuvan estetiikasta. Kiinnittyykö huomiosi johonkin tiettyyn kuvaan? Mitä ääntä elokuvassa on vuorosanojen lisäksi? Minkälainen valo elokuvassa on? Onko elokuvassa huumoria?
Close Bitnami banner
Bitnami