Suutari aloittaa ja päättää elokuvansa Alvarin rakkauskirjeillä Ainolle. Jokaisen elokuvan alku herättää – tai sammuttaa – katsojan mielenkiinnon virittäen katsojan johonkin tiettyyn tunnelmaan. Elokuvan loppu taas kiteyttää elokuvan sanoman ja antaa sille viimeisen tunnelmasilauksen, jonka saattelemana katsoja poistuu elokuvateatterista.

1. Miksi – sinun mielestäsi – elokuvantekijä haluaa aloittaa ja päättää dokumenttinsa rakkauskirjeillä? Mitä hän haluaa tällä valinnallaan katsojalle viestittää?

2. Miten itse aloittaisit ja päättäisit dokumenttisi Aallosta? Mieti vaihtoehtoisia kerrontatapoja.

Elokuvassa kuullaan otteita Alvarin ja Ainon toisilleen, usein ulkomaanmatkoillaan, kirjoittamista kirjeistä. Se, että yhdet Suomen lahjakkaimmista näyttelijöistä: Martti Suosalo ja Pirkko Hämäläinen lukevat kirjeet ääneen, tuo niihin painoarvoa ja syvällisyyttä saaden katsojan liikuttumaan/ihastumaan/iloitsemaan/suremaan. Ilman rakkauskirjeitä elokuva olisi kenties katsojassa vähemmän tunteita herättävä. Ainon kirjeet kuvaavat hänen suurta onnellisuuttaan, mutta toisinaan myös hänen alakuloisuuttaan. Suutarin elokuvaansa valitsemat kirjeet ovat toisinaan leikkimielisiä ja toisinaan eroottisia, mutta aina rakastavia ja toista kunnioittavia.  

3. Minkälaisen kuvan valitut kirjeet luovat Ainosta? Entä Alvarista?

4. Pystytkö kirjeiden perusteella kuvittelemaan, minkälainen maailma ja yhteiskunta oli heidän aikanaan? Entä pystytkö kirjeiden perusteella päättelemään, minkälainen asema (nais)arkkitehdeilla oli senaikaisessa yhteiskunnassa tai minkälaista oli työssäkäyvän äidin arki?

5. Miten Alvarin yksityiselämä vaikutti hänen näkemykseen urastaan?