keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Jokainen aikakausi on muokannut Bond-elokuvia omaan suuntaansa. 1960-luvulla Bond-elokuvat edustivat yhteiskunnassa ja populaarikulttuurissa tapahtuneita muutoksia. Elokuvasarja toi esiin uudenlaista kuvaa brittiläisyydestä, joka muodostui innovatiivisuuden, menevyyden ja hyvinvoinnin kautta. Sarja henkilöityi tuolloin ja vielä sen jälkeenkin hyvin vahvasti Sean Conneryyn. Itse agentin hahmo sekä keskeiset naishahmot eli Bond-tytöt ja naisroistot loivat uudenlaista sukupuolikuvaa. Hahmoissa näkyi sukupuoli-identiteettien irrottautuminen aiemmasta representaatioperinteestä sekä sosiaalisten ja seksuaalisten suhteiden vapautuminen.

Bond-tytöt loivat 1960-luvulla kontrastin aiempiin 1950-luvun brittiläisten elokuvien naishahmoihin. Aiemmin naishahmot liitettiin tyypillisesti perheen ja kodin piiriin, ja näistä irtaantuvia naishahmoja rangaistiin.1 Bondien naishahmoista useimmilla taas on ammatti ja sen tarjoama riippumattomuus. Hahmoja ei syyllistetä tai rangaista seksuaalisuudesta. Huomattavaa on, että jo ensimmäisellä vuosikymmenellä Bond-tytöt edustivat keskenään hyvinkin erilaisia naistyyppejä – aina passiivisesta ja naiivista naiskuvasta aktiiviseen ja älykkääseen naiskuvaan.

Vuosikymmenen lopussa muutos leijui jo ilmassa. Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1969) toimiikin eräänlaisena taitekohtana 1960- ja 1970-luvun välissä. Bondin roolissa nähtiin tuolloin George Lazenby, ja elokuvassa koettu koskettava romanssi poikkesi rajusti niin aiempien kuin tulevienkin Bond-elokuvien tyylistä. Elokuvasarja oli tullut uuden ajan kynnykselle.

1970-luvulla Bond-elokuvat pyrkivät seuraamaan trendejä sen sijaan, että ne olisivat luoneet niitä. Samalla parodia sekä itseironia nousivat etusijalle, ja Bondin ja roiston suhteen keskeisyys sai antaa tilaa Bondin ja Bond-tytön suhteelle.2  Erityisesti aiempaa avoimempi huumori tarjosi sarjaan kaivatun piristysruiskeen ja sopi salaisen agentin rooliin astuneen Roger Mooren tyyliin. Vuosikymmenen alun heikkojen naiskuvien jälkeen lopulta myös naiskuvat kokivat taas käänteen kohti aktiivisempaa ja kykenevämpää naiseutta agentti Anya Amasovan (007–rakastettuni 1977), agentti, astronautti Holly Goodheadin (Kuuraketti 1979) sekä meriarkeologi Melina Havelockin (Erittäin salainen 1981) myötä. Tämä voidaan nähdä vastauksena yhteiskunnassa onnistuneesti itseään näkyväksi tehneelle feminismille.

1980-luvun lopulla Bondin hahmoa pyrittiin vakavoittamaan ja inhimillistämään. Agentin roolissa nähtiin tuolloin Timothy Dalton. Myös itse elokuvien sävy muuttui totisemmaksi ja etenkin elokuvassa 007 ja lupa tappaa (1989) väkivaltaisemmaksi. Tuolloin populaarikulttuurin läpi kulki aalto, joka nosti valkokankaille kylmänkarskeja toimintasankareita (esim. Rambo, Robocop, Die Hard). Bondinkin maailma raaistui ja sankariin liitettiin palavaa kostonhimoa. Tämä vakavoitunut, koviin miessankareihin keskittyvä muutos liittynee vuosikymmentä leimanneeseen konservatismiin, joka poliittiselta kannalta katsottuna henkilöityi Isossa-Britanniassa Margaret Thatcheriin ja Yhdysvalloissa Ronald Reaganiin.

1990-luku palautti jälleen elokuvasarjan otteeseen keveyttä ja 007:n rooliin pääsi Pierce Brosnan. Vaikka leikillisyyttä tuotiin jälleen mukaan, suurin osa agentin hahmon itseironiasta korvautui muiden hahmojen syyllistävillä kommenteilla. Suurin muutos kuitenkin tapahtui itse elokuvien luonteessa: ne alkoivat kasvavassa määrin muistuttaa muita toimintaseikkailuja. 2000-luvun alussa Brosnanin Bond piti agentin roolin vielä samanlaisena kuin 1990-luvulla, mutta Bond-tyttö koki ruumiillisen muutoksen. Vaikka Bond-tyttöinä on nähty esimerkiksi aasialaisnaisia, vasta nyt Bond-tyttö oli ensimmäistä kertaa tummaihoinen (Kuolema saa odottaa 2002).

2000-luvun suurin muutos Bond-elokuvissa osuu yhteen uuden Bondin, Daniel Craigin, rooliin tulon kanssa. Toiminta ja väkivalta korostuivat, mutta samalla niiden rinnalle tuotiin edellisvuosikymmentä enemmän romantiikkaa. 2000-luvun toisen Bond-elokuvan, Casino Royalen (2006), voidaankin nähdä yhdistelevän eri piirteitä elokuvasarjan aiemmilta vuosikymmeniltä. Siinä näkyvät miesruumiin erotisointi ja itseironia (1960-luku), romanssiteema (Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa 1969), korostunut naishahmojen sanavalmius ja nokkelien sanailujen määrä (etenkin 1970-luvun loppu) sekä toiminnan lisääntyminen ja raaistuminen (1980- ja 1990-luvut). 2000-luvulla Bond-elokuvien uusiutuminen tapahtui siis kääntämällä katse ensin menneeseen ja päivittämällä tästä näkymästä eri elementtejä. Seuraava elokuva Quantum of Solace (2008) on tavallaan Casino Royalen jatko-osa, jossa agentti hakee lohtua rakkaimpansa menetykseen ja tämän petokseen. Elokuva ilmentää paluuta synkempään sankaruuteen. Sarjan 50-vuotisjuhlaelokuva Skyfall (2012) jatkaa tätä tummanpuhuvaa ja traagisempaa sankaruutta esittelevää linjaa.

Maailmassa on yhä pelastettavaa. Mitä seuraavaksi?


1
Bennett, Tony ja Woollacott, Janet: Bond and Beyond. The Political Career of a Popular Hero, 1987; Street, Sarah: British National Cinema, 1997.

2
Bennett ja Woollacott, 1987.

Close Bitnami banner
Bitnami