keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Synopsis: Whitney Houston rikkoi enemmän musiikkialan ennätyksiä kuin kukaan muu naisartisti aiemmin. 200 miljoonaa myytyä albumia ja seitsemän peräkkäistä ykkössingleä USA:n listalla, ainoana artistina maailmassa. Hän esiintyi myös lukuisissa menestyselokuvissa, ennen kuin hänen loistavaa uraansa alkoi varjostaa arvaamaton käytös, skandaalit ja lopulta odottamaton kuolema 48-vuotiaana. Dokumenttielokuva Whitney syväluotaa Houstonin elämään ohi tavanomaisten tabloid-otsikoiden ja tarjoaa intiimin ja siloittelemattoman kuvan tähdestä ja hänen perheestään. Oscar-palkittu ohjaaja Kevin Macdonald käyttää ennennäkemätöntä arkistomateriaalia, ainutlaatuisia demonauhoituksia, harvinaisia esiintymisiä, äänitallenteita ja haastattelee tähden parhaiten tunteneita ihmisiä. Se on tarina ”äänestä”, joka innoitti miljoonia samalla kun kamppaili tehdäkseen rauhan oman menneisyytensä kanssa.

Oppimateriaali on suunnattu lukioihin ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja, oppikirjailija FL Juha-Matti Tammela.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin!

Materiaali on julkaistu vuonna 2018. Linkit on tarkistettu 16.8.2018.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Whitney

Tilattavissa elokuvateatteriin

Koskettava dokumenttielokuva legendaarisesta laulajasta Whitney Houstonista.

Alkuperäinen nimi:
Whitney
Julkaisuvuosi:
2018
Pituus:
120 min.
Levittäjä:
Cinema Mondo
Tuotantomaa(t):
USA
Ohjaus:
Kevin Macdonald
Käsikirjoitus:
Nimi ruotsiksi:
Whitney

Close Bitnami banner
Bitnami