keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Where to Invade Next

Oscar®-palkittu ohjaaja Michael Moore lähtee uudessa elokuvassaan valloitusretkelle ympäri maailmaa löytääkseen keinoja, joilla Yhdysvaltojen pahimmat ongelmat ratkaistaan. Matka tuo hänet muun muassa Suomeen, missä Moore tutustuu maailman parhaisiin kouluihin.

Ratkaisun avaimet Yhdysvaltojen suurimpiin haasteisiin odottavat ottajaansa maailman eri kolkissa. Michael Mooren ”yhden miehen armeija” perehtyy ristiretkellään mm. italialaisten työaikoihin, norjalaisiin vankiloihin, portugalilaiseen huumepolitiikkaan sekä tietysti myös suomalaisiin kouluihin, jotka ovat kuuluisia menestyksestään kansainvälisissä PISA-tutkimuksissa. Menestyksen tekijät saavat amerikkalaisohjaajan hämmästymään ja Moore joutuukin matkallaan kyseenalaistamaan sekä omat että yleisönsä ennakkoluulot.

Hupaisalla ja silmiä avaavalla dokumenttielokuvalla valkokankaille palaava Michael Moore tunnetaan mm. Oscar®-palkitusta elokuvastaan Fahrenheit 9/11 (2004) ja Cannesin elokuvajuhlien kultaisella palmulla palkitusta elokuvasta Bowling for Columbine (2002). Hän kuuluu myös Yhdysvalloin myydyimpiin tietokirjailijoihin ja hänen teoksistaan on suomeksi julkaistu mm. Tyhmät valkoiset miehet (2003, WSOY) ja Mikä maa, mikä planeetta? (2004, WSOY).

Lue täältä lisää Michael Mooresta.

Oppimateriaali on suunnattu peruskoulun 9. luokalle sekä lukioille ja muille toisen asteen oppilaitoksille.

Oppimateriaalin on laatinut Valentina Mäntylä.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Where to Invade Next

Tilattavissa elokuvateatteriin

Dokumenttielokuvaohjaaja Michael Moore matkustaa ympäri maailmaa etsimässä keinoja, joilla Amerikan ongelmat ratkaistaan. Matka tuo hänet muun muassa Suomeen, missä Moore tutustuu maailman parhaisiin kouluihin.

Alkuperäinen nimi:
Where to Invade Next
Julkaisuvuosi:
2015
Pituus:
120 min.
Levittäjä:
Finnkino Oy
Tuotantomaa(t):
Yhdysvallat
Ohjaus:
Michael Moore
Käsikirjoitus:
Nimi ruotsiksi:
Where to Invade Next

Close Bitnami banner
Bitnami