keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Viiru ja Pesonen: Viirun syntymäpäivä

Oppimateriaalin teemoja: kuvakulmat ja kuvan lukeminen, vuodenajat, tunteet, värit

Synopsis: Viiru ja Pesonen ovat järvellä kalassa. Kesken kaiken tuuli yltyy ja alkaa sataa lunta. Kaiken lisäksi tulee pimeää. Eksyksissä myrskyn keskellä ystävykset joutuvat etsimään suojaa ihan oikeasta iglusta. Siellä Viiru ja Pesonen muistelevat kuluneen vuoden tapahtumia: Ajatella Viirun syntymäpäiviä vietettiin kahdesti! Entäpä kerta, kun kettu tuli käymään ja silloin Pesonen päätteli, että kanala on parasta lukita. Mutta Viirun mielestä olisi ollut parempi teljetä naapuri lukkojen taa. Mieleen muistuu myös päivä, jolloin kukko saapui kanalaan ja kuinka Pesonen rakensi oman joulukuusen. Kerran Pesonen oli happamalla päällä, vaikka Viiru halusi kalaan. Silloin Viiru sanoi: ”Kyllä sinä kalaan haluat –et vaan tiedä sitä vielä.” Uuden vuoden myrskyinen yö vain jatkuu, ja saas nähdä miten kaverusten käy. Yksi asia on ainakin varma: Viiru ja Pesonen tulevat aina olemaan ystäviä.

Animaatioelokuva sisältää Sven Nordqvistin kuvakirjoista tarinat Viirun syntymäpäivät, Viiru ja Pesonen kettujahdissa, Viiru puijaa Pesosta, Viiru ja Kososen Kukko sekä Viiru ja Pesonen saavat jouluvieraita.

Oppimateriaalin tehtävät on suunniteltu 3-6-vuotiaiden varhaiskasvatukseen.

Oppimateriaalin on laatinut luokanopettaja Annika Henriksson.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Huom! Elokuvaan on oppimateriaali myös ruotsiksi – också på svenska!

Materiaali on julkaistu vuonna 2000. Linkit on tarkistettu 9.7.2013.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Viiru ja Pesonen - Viirun syntymäpäivä

Viiru ja Pesonen ovat järvellä kalassa. Kesken kaiken tuuli yltyy ja alkaa sataa lunta. Kaiken lisäksi tulee pimeää! Eksyksissä myrskyn keskellä ystävykset joutuvat etsimään suojaa ihan oikeasta iglusta! Siellä Viiru ja Pesonen muistelevat kuluneen vuoden tapahtumia. Ajatella, että Viirun syntymäpäivää vietettiin kahdesti! Entäpä kerta, kun kettu tuli käymään – silloin Pesonen päätteli, että kanala on parasta lukita. Mutta Viirun mielestä olisi ollut parempi teljetä naapuri lukkojen taakse! Mieleen muistuu myös päivä jolloin Jussi-kukko saapui kanalaan ja kuinka Pesonen rakensi oman joulukuusen…

Alkuperäinen nimi:
Pettsson & Findus: Katten och gubbens år
Julkaisuvuosi:
1999
Pituus:
69 min.
Levittäjä:
FS Film Oy
Tuotantomaa(t):
Ruotsi
Ohjaus:
Albert Hanan Kaminski & Peter Gissberg
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Suomenkieliset äänet: Jukka Voutilainen, Johanna Matila, Jarmo Koski, Veli-Matti Karen & Eija Sorjola
Nimi ruotsiksi:
Pettsson & Findus: Katten och gubbens år
Findus och Pettson är ute och fiskar på sjön. Mitt i allt blåser en storm upp och det börjar snöa. Dessutom blir det mörkt! Vilse mitt i stormen måste kompisarna söka skydd i en riktig igloo! Där kommer Findus och Pettson ihåg det gångna årets händelser. Tänka sig, att Findus firade sin födelsedag två gånger! Och den gången då räven hälsade på – då beslöt Pettson att det nog var bäst att låsa hönshuset. Men Findus tyckte det hade varit bättre att låsa in grannen i stället. De minns också hur tuppen Jussi/// kom till hönshuset och då Pettson byggde en egen julgran…

Close Bitnami banner
Bitnami