keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Tuulten taottu maa

Synopsis:
Tuulten taottu maa kertoo Viron villistä ja ainutlaatuisesta luonnosta. Elokuvassa tutustutaan Viron mahtaviin maisemmin ja siellä asuviin eläimiin.
Maisemat, jotka ovat muovautuneet tuhansien vuosien aikana, kertovat muinaisista ajoista. Yksikään yksityiskohta ei ole ilmestynyt sattumalta, vaan on huolellisesti taottu kaikkien alkukantaisten voimien ja asukkaiden toimesta. Jokainen puu ja ruohonkorsi on huolellisesti veistetty, eläimiä on houkuteltu tai karkotettu, ääniä on lähestytty ja sovitettu kuoroksi. Maa on muovattu mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan. Esivanhempien pyrkimykset ja kauneuden tunne on säilyneet kuvioina maisemassa.
(Lähde: Pirkanmaan elokuvakeskus)

Oppimateriaali on suunnattu 5.-6. luokille, yläkouluihin sekä lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut FM, ympäristökasvatuksen suunnittelija ja ympäristökasvattaja Marianne Aalto.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Tuulten taottu maa

Tilattavissa elokuvateatteriin

Dokumenttielokuva Viron luonnosta.

Alkuperäinen nimi:
Tuulte tahutud maa
Julkaisuvuosi:
2018
Pituus:
61 min.
Levittäjä:
Pirkanmaan elokuvakeskus, juha.elomaki@elokuvakeskus.fi
Tuotantomaa(t):
Viro
Ohjaus:
Joosep Matjus
Käsikirjoitus:

Close Bitnami banner
Bitnami