keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Tulisilla hiilillä

Synopsis:
15-vuotiaan Jennyn isä menehtyy, ja Jenny joutuu muuttamaan äitinsä kanssa uuteen kaupunkiin. Vastassa on kuitenkin kaikkea muuta kuin unelmakoti. Itäsaksalainen betonilähiö luo haasteensa niin alueen aikuisille kuin heidän lapsilleen. Vastahakoisen Jennyn on vaikeaa sopeutua uuteen ympäristöön, mutta pikkuhiljaa hän ystävystyy lähiön muiden nuorten kanssa. Yhteishenki kasvaa vahvaksi, ja alueen yhteisöllisyydestä kumpuaa kaivattua voimaa paikoin raskaaseen arkeen.

Tulisilla hiilillä kertoo voimauttavan tarinan ystävyydestä ja oman paikan löytämisestä. Nuoruuden kokeilut tuovat kuitenkin mukanaan myös vastuuta. Elokuva muistuttaa siitä, että olivat lähtökohdat elämään sitten minkälaiset tahansa, kaikilla on mahdollisuus unelmiin.

Lähde: www.juniorcine.fi

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluille, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.

Oppimateriaali soveltuu erityisesti perusopetuksen oppiaineisiin äidinkieli ja kirjallisuus, vieraat kielet (erityisesti saksa), terveystieto, elämänkatsomustieto, historia ja kuvataide sekä perusopetuksen opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot sekä osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen.

Oppimateriaali soveltuu erityisesti seuraaviin lukion kursseihin: Äidinkieli: Kieli, kulttuuri ja identiteetti (ÄI2), Tekstit ja vaikuttaminen (ÄI4), Nykykulttuuri ja kertomukset (ÄI6); Vieraat kielet (erityisesti saksa); Biologia: Ihmisen biologia (BI4), Filosofia: Filosofia: Johdatus filosofiseen ajatteluun (FI1), Etiikka (FI2); Psykologia: Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS1); Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys (PS4), Elämänkatsomustieto: Maailmankatsomus ja kriittinen ajattelu (ET1), Ihminen, identiteetti ja hyvä elämä (ET2); Terveystieto: Terveyden perusteet (TE1), Ihminen, ympäristö ja terveys (TE2), Kuvataide: Kuvat ja kulttuurit (KU1) sekä lukion opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin hyvinvointi ja turvallisuus, kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys ja monilukutaito ja mediat.

Oppimateriaalin on laatinut aineenopettaja ja elokuvakasvattaja FM Maria Lehtonen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuva on osa Wrap!-hanketta, josta Suomessa vastaa Espoo Ciné. Lisätietoja elokuvan tilaamisesta.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Logo Wrap2016 eu flag creative europe media co funded en

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Tulisilla hiilillä

Tilattavissa elokuvateatteriin

Saksalainen nuortenelokuva kertoo voimauttavan tarinan yhteisöllisyydestä ja oman paikan löytämisestä betonilähiöiden todellisuudessa.

Alkuperäinen nimi:
Glutnester
Julkaisuvuosi:
2016
Pituus:
90 min.
Levittäjä:
Espoo Ciné/Wrap!-hanke
Tuotantomaa(t):
Saksa
Ohjaus:
Katja Sambeth
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Jorinde Lea Miller, Dominik Görlach, Marlène Meyer-Dunker, Antonio Wannek, Gerdy Zint, Steffen Schult

Close Bitnami banner
Bitnami