keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Toivon tuolla puolen

Oppimateriaalin teemoja: Ihmisoikeudet, sananvapaus, vihapuhe, disinformaatio, rasismi, pakolaisuus, maahanmuutto, Aki Kaurismäki ja hänen elokuviensa tyyli.

Synopsis:
Elokuva jakautuu kahteen tarinaan, jotka sattuman ajamana risteytyvät neljänkymmenen minuutin kohdalla. Ensimmäinen kertoo Khaledista (Sherwan Haji), nuoresta syyrialaisesta pakolaismiehestä, joka on menettänyt miltei koko perheensä ja lähes vahingossa ajautuu hiililaivan salamatkustajana Helsinkiin, jossa hakee turvapaikkaa ilman suuria toiveita vastaisesta elämästään.

Wikström (Sakari Kuosmanen), toinen päähenkilöistä, on viisissäkymmenissä oleva kauppamatkustaja (edustaa lähinnä miesten paitoja ja solmioita), joka jättää elokuvan alussa alkoholisoituneen vaimonsa ja ammattinsa, muuttuu hetkeksi pokerihaiksi ja siten saamillaan vähäisillä rahoilla hankkii kannattamattoman ravintolan helsinkiläisen laitakadun sisäpihan perältä.

Kun viranomaiset päättävät palauttaa Khaledin Aleppon raunioihin hän monien muiden tavoin päättää jäädä maahan laittomasti ja katoaa Helsingin kaduille, joilla kohtaa paitsi monenlaista rasismia myös puhdasta ystävällisyyttä. Lopulta Wikström löytää miekkosen nukkumasta ravintolansa sisäpihalta ja näkee kenties murjotussa miehessä jotain itsestään, koska palkkaa tämän kapakkaansa siivoojaksi ja tiskariksi.

Hetken elämä näyttää valoisan puolensa, mutta pian kohtalo puuttuu peliin ja elokuva saa avoimen lopun, joka johtaa joko kunnialliseen elämään tahi hautausmaalle. Nurkkaan ajetulle ihmiselle molemmilla on puolensa.

Käsikirjoitus: Aki Kaurismäki

Oppimateriaali soveltuu erityisesti seuraaviin lukion kursseihin: Äidinkieli: Kieli, kulttuuri ja identiteetti (ÄI2), Tekstit ja vaikuttaminen (ÄI4), Nykykulttuuri ja kertomukset (ÄI6), Vieraat kielet (soveltuvasti), Maantiede: Yhteinen maailma (GE3), Filosofia: Etiikka (FI2) ja Yhteiskuntafilosofia (FI3), Psykologia: Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS1), Kehittyvä ihminen (PS2), Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys (PS4), Yksilöllinen ja yhteisöllinen ihminen (PS5), Historia: Ihminen ympäristön ja yhteiskuntien muutoksessa (HI1), Kansainväliset suhteet (HI2), Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys (HI4), Elämänkatsomustieto: Maailmankatsomus ja kriittinen ajattelu (ET1), Ihminen, identiteetti ja hyvä elämä (ET2), Kulttuurit katsomuksen muovaajina (ET4), Kuvataide: Kuvat ja kulttuurit (KU1), Taiteen monet maailmat (KU4).
Opetussuunnitelmien laaja-alaisten osaamiskokonaisuuksien osalta oppimateriaali soveltuu perusopetuksen kokonaisuuksiin ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot ja monilukutaito, ja lukio-opetuksen kokonaisuuksiin hyvinvointi ja turvallisuus, kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys ja monilukutaito ja mediat.

Oppimateriaalin on laatinut aineenopettaja ja elokuvakasvattaja FM Maria Lehtonen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Lue Media-avaimen arvio elokuvasta.

Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2017, linkit on tarkistettu 7.2.2017.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Toivon tuolla puolen

Tilattavissa elokuvateatteriin

Syyrialaisen pakolaisen Khaledin, tuttavallisesti Kalen ja suomalaisen, elämää nähneen kauppamatkustajan tiet kohtaavat. Elokuva on Kaurismäen satamakaupunki-trilogian toinen osa.

Alkuperäinen nimi:
Toivon tuolla puolen
Julkaisuvuosi:
2017
Pituus:
98 min.
Levittäjä:
B-Plan Distribution
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Aki Kaurismäki
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Sherwan Haji, Sakari Kuosmanen, Kati Outinen, Ilkka Koivula, Nuppu Koivu

Close Bitnami banner
Bitnami