keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Teit meistä kauniin

Oppimateriaalin teemoja: punkkulttuuri, elokuvan markkinointi, bändiharrastus, nuortenlokuva, ajankuva, autofiktio

Synopsis:
Ala-asteikäinen Toni Wirtanen muuttaa isänsä kuoltua äitinsä Mervin kanssa Heinolaan. Muutamaa vuotta myöhemmin Toni tutustuu Lautalan Anttiin, jonka kanssa perustaa punk-bändin. Pian mukaan liittyy Antin ystävä Simo "Sipe" Santapukki ja bändi saa nimekseen "Apulanta". Sipe iskee silmänsä vaihto-oppilasvuottaan Heinolassa viettävään punk-henkiseen Mandyyn, joka päätyy lopulta Apulannan basistiksi. Mandyn myötä Apulanta saa uutta nostetta, mutta samalla tyttö myös sekoittaa pahamaineisen Tuukka Temosen poikien ja bändin elämään. Sipe kipuilee Mandyä kohtaan palavien tunteidensa kanssa samaan aikaan kun kotona pelätään pikkusiskon terveydentilan sekä vallalla olevan taloustilanteen vuoksi. Myös Tuukan vanhemmat taistelevat laman kovaa kouraa vastaan – kohtalokkain seurauksin. Tonin äiti puolestaan katselee virastaan käsin tilannetta hyvinkin läheltä ja kannustaa kauhuesimerkkien saattelemana poikaansa valitsemaan ammatin, jolla työllistyä. Poikien sydän sykkii kuitenkin yhä kasvavassa määrin musiikin mukaan, eikä kohtaloa vastaan voi taistella lopulta kukaan. Samaan aikaan kun Suomi devalvoi ja markka pistetään kellumaan, Apulannan pojat kokevat nuoruuden kasvukivut, elämän raadollisuuden sekä ensirakkauden kipeät haavat. Kaiken tuon alla Apulanta itsessään vahvistuu vahvistumistaan ja rikkoo lopulta tiensä koko kansan tietoisuuteen.

Elokuva pohjautuu tositapahtumiin ja kertoo paitsi Apulannan syntytarinan, myös poikien kasvutarinat sekä antaa läpileikkauksen 90-luvun lamaan.

Elokuvan on tuottanut ja ohjannut yhtyeen basisti Tuukka Temonen.

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluihin ja lukioihin ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut tuleva aineenopettaja, elokuvakasvattaja Matilda Matsi.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Lue Media-avaimen arvio elokuvasta täältä.

Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2016, linkit on tarkistettu 4.10.2016.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.


 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Teit meistä kauniin

Tilattavissa elokuvateatteriin

Tarina neljästä nuoresta, jotka koettavat selviytyä musiikin avulla 90-luvun laman kourissa kamppailevassa metsäteollisuuskaupungissa.

Alkuperäinen nimi:
Teit meistä kauniin
Julkaisuvuosi:
2016
Pituus:
110 min.
Levittäjä:
Kuusan Kino Ky
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Tuukka Temonen
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Roope Salminen, Mimosa Willamo, Iiro Panula, Tatu Sinisalo, Laura Malmivaara, Tommi Taurula, Lorenz Backmann, Olga Temonen, Lotta Backlund

Close Bitnami banner
Bitnami