keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Synopsis:
Vuonna 1912 Maud, 24-vuotias englantilaisnainen, työskentelee pyykkärinä ja todistaa ajan työelämän epäkohdat ja vaikeudet erityisesti naisten kokemina. Hän alkaa seurata paljon puhuttujen suffragettien, naisten oikeuksia ajavien aktivistien toimintaa ja liittyy mukaan. Pesulan naiset halutaan puhumaan parlamenttiin mahdollista naisten äänioikeuden myöntämistä varten. Äänioikeus ei kuitenkaan mene läpi ja suffragetit turvautuvat radikaalimpiin keinoihin asiansa ajamiseksi. Maudin aktivismi aiheuttaa kitkaa hänen ja miehensä välille ja Maudia uhkaa lapsensa menetys sen jälkeen, kun poliisi pidättää hänet mielenosoituksessa.

Elokuva perustuu todellisiin historiallisiin tapahtumiin 1900-luvun alun Englannissa. Elokuvan henkilöistä Emmeline Pankhurst oli tunnettu suffragettijohtaja. Emilyn hahmo perustuu myös todelliseen henkilöön, joka kuoli yrittäessään päästä kuningas Yrjön puheille hevolaukkakilpailuissa.

Abi Morganin käsikirjoittama ja Sarah Gavronin ohjaaman elokuvan muissa keskeisissä rooleissa nähdään joukko ykkösrivin näyttelijöitä: Helena Bonham Carter, Meryl Streep, Ben Whishaw, Brendan Gleeson, Romola Garai, Anne-Marie Duff ja Samuel West.

Oppimateriaali on suunnattu lukioihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut FM Eija Niskanen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Lue myös Media-avaimen arvio elokuvasta.

Close Bitnami banner
Bitnami