keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Synopsis:
Stan Laurel ja Oliver Hardy, jotka Suomessa tunnetaan nimillä Ohukainen ja Paksukainen, nousivat Hollywood-elokuvakomedian huipulle esittämällä aluksi 1920-luvun lyhyissä mykkäelokuvissa kahta erilaista miestä, joiden vuorovaikutuksesta syntyy lukuisia komediallisia tilanteita. He vakiinnuttivat asemansa Hollywood-komedian huipulla 1930-luvulla pitkissä äänielokuvissa. Suosio alkoi hiipua 1940-luvulla Hardyn ja Laurelin vanhetessa ja joutuessa esiintymään yhä kehnommissa elokuvissa.

Stan & Ollie alkaa vuonna 1937, suosion huipulta, jolloin Stan ja Ollie riitaantuvat elokuvatuottajansa Hal Roachin kanssa palkkio-osuuksistaan. Elokuva keskittyy vuoteen 1953, jolloin jo suursuosionsa huipulta pudonnut koomikkopari kiertää Britanniaa, Stan Laurelin ja häntä elokuvassa esittävän Steve Cooganin kotimaata, tehden lavakomediaesiintymisiä puolityhjille saleille. Vähitellen yleisöä kuitenkin alkaa tulla ja koomikkoparin rikkoutuneet välitkin parantua, kunnes Ollien vakava sairaus pakottaa Stanin miettimään jatkaako esiintymistä toisen koomikon kanssa. Lempeästi naurattava Stan & Ollie on kunnianosoitus Hollywoodin kultakauden komedialle ja sen tekijöille.

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluihin sekä lukioihin ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut FM, Eija Niskanen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin!

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Stan & Ollie

Tilattavissa elokuvateatteriin

Maailmankuulu komediakaksikko Stan Laurel ja Oliver Hardy, tutummin Ohukainen ja Paksukainen kiertää 50-luvun sodanjälkeisessä Britanniassa viihdyttämässä yleisöä. Kultainen aikakausi näyttää kuitenkin jääneen taakse ja teatterisalit ammottavat aluksi tyhjyyttään. Pari on kuitenkin aina nauttinut sekä esiintymisestä että toistensa seurasta ja lopulta parivaljakko löytää jälleen paikkansa yleisön sydämissä. Kiertueen aikana paria vaivaavat kuitenkin myös menneisyyden haamut, jotka yhdessä Paksukaisen heikentyneen terveydentilan kanssa alkavat uhata heidän kumppanuuttaan. Tositapahtumiin perustuvassa draamaelokuvassa kaksikon on lopulta aika selvittää, kuinka paljon he oikein merkitsevätkään toisilleen.

Alkuperäinen nimi:
Stan & Ollie
Julkaisuvuosi:
2018
Pituus:
97 min.
Levittäjä:
Future Film
Tuotantomaa(t):
Iso-Britannia, Kanada, Yhdysvallat
Ohjaus:
Jon S. Baird
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Steve Coogan, John C. Reilly, Shirley Henderson, Nina Arianda
Nimi ruotsiksi:
Stan & Ollie

Close Bitnami banner
Bitnami