keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Sampo (русский)

Oppimateriaali on suunniteltu yläkoulun ja lukion venäjän kielen opetukseen.

Synopsis: Suomalais-neuvostoliittolaisena yhteistyönä valmistunut Sampo pohjautuu Kalevalan Sampo-runoihin. Elokuva on suomalaiseksi harvinainen mitä tulee kerronnan sadunomaisuuteen tai fantastisuuteen, mikä selittyy sillä, että – kuten tekijäluettelostakin selviää – elokuva on enemmän neuvostoliittolainen kuin suomalainen. Erityisesti ohjaaja Aleksandr Ptushko on satuelokuvan tunnettu neuvostonimi jo 30-luvulta lähtien. Putshkon tausta näkyy erityisesti lavasteiden ja trikkien käytän alueella.

Kalevalan tarina näyttäytyy elokuvassa hyvän ja pahan, valon ja pimeyden välisenä taisteluna. Dualismi näkyy myös toteutuksessa, jossa Kalevala esitetään realistisemmassa ja historiallista todenmukaisuutta kohti kurottavassa valossa kun Pohjola taas on selvemmin fantasian ja taianomaisuuden maa.

Elokuvasta valmistuivat hieman erilaiset versiot Suomen ja Neuvostoliiton levitykseen ja sitä levitettiin myös Yhdysvalloissa nimellä The Day the Earth Froze.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti julkaisi elokuvan restauroidun version 2014. Elokuvan restaurointiprosessiin voi tutustua täällä.

Lisätietoa elokuvasta.

Oppimateriaalin on laatinut mediakasvatuksen maisteriopiskelija Sergei Glotov.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvan voi katsoa koulussa maksutta Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVIn) Elokuvapolulla. Pitkän elokuvan katsomiseen tarvitaan käyttäjätunnus ja salasana. Tunnukset voit tilata sähköpostiisi osoitteesta koulut@kavi.fi. Palvelu on toiminnassa koulujen toimintakauden aikana. Ilmoita samalla paitsi opettajan yhteystiedot, myös luokkasi tiedot.

Elokuvasta voi tilata myös koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Materiaali on julkaistu vuonna 2016. Linkit on tarkistettu 6.9.2016.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Sampo

Tilattavissa elokuvateatteriin

Suomalais-neuvostoliittolainen fantasiaelokuva Sampo rakentuu hyvän ja pahan, Kalevalan ja Pohjolan, väliselle vastakohtaisuudelle.

Alkuperäinen nimi:
Sampo
Julkaisuvuosi:
1959
Pituus:
91 min.
Levittäjä:
KAVI/tommi.partanen@kavi.fi
Tuotantomaa(t):
Neuvostoliitto, Suomi
Ohjaus:
Aleksandr Ptushko
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Urho Somersalmi, Anna Orotsko, Ivan Voronov, Andris Oshin, Ada Voitsik
Nimi ruotsiksi:
Sampo

Close Bitnami banner
Bitnami