keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä

Oppimateriaalin teemoja: perinteet, aprillipäivä, suomalainen kulttuuriperintö, suomalaisen elokuvan historia, komedia, kuvaus, visuaaliset tehosteet, trikit

Synopsis:
Sarjakuvataitelija Ola Fogelberg Pekka Puupään ja tämän kommelluksissa mukana touhuavan Pätkän vuonna 1925. Pekka ja Pätkä -sarjakuvaa julkaistiin vuoteen 1975 saakka. Suomen Filmiteollisuus SF Oy innostui suurta suosiota niittäneestä sarjakuvasta ja elokuva Pekka Puupää valmistuikin vuonna 1953. Puupää -elokuvasarjaan tehtiin 13 elokuvaosaa, joista Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä on sarjan kolmas. Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä on myös sarjan ensimmäinen elokuva, jonka elokuvan nimessä esiintyi parivaljakon toinen puolisko Pätkä. Puupää -elokuvasarja leimasi suomalaisessa elokuvan historiassa kokonaista aikakautta 1950-luvulla ja Pekka ja Pätkä vakiintuivat kansansuosikeiksi.

Pekka ja Pätkä huomaavat lehdestä uutisen, jonka mukaan Lapissa olisi nähty lumimies ja radiojuontaja Karvajärvi on luvannut miljoona markkaa sille, joka tuo lumimiehen hänen show’hunsa. Pekka ja Pätkä eivät kuitenkaan muista, että on aprillipäivä vaan saavat Justiinankin houkuteltua mukaansa Lappiin lumimiestä nappaamaan. Lapissa Pekka ja Pätkä sotkeentuvat lisäksi kolmiodraaman pyörteisiin, mikä äityykin lopulta neliödraamaksi. Kommelluksilta ei vältytä, mutta lopulta rimpuileva paketti saadaan toimitetuksi Karvajärven ohjelmaan. Pekka ja Pätkä naurattavat edelleen lapsiyleisöä vuosikymmentenkin jälkeen. 

Katso elokuvan traileri KAVI:n Elävä muisti palvelusta.

Lisätietoa elokuvasta löytyy KAVI:n Elonetistä ja Elokuvapolulta.

Oppimateriaali on suunnattu 4.-6. -luokkalaisille

Oppimateriaalin on laatinut luokanopettaja ja kulttuurituottaja Melina Lukkarinen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on julkaistu vuonna 2018. Tiedot ja linkit on tarkistettu 2.3.2018.

Elokuvan voi katsoa koulussa maksutta Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVIn) Elokuvapolulla.

Elokuvasta voi tilata myös koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä

Tilattavissa elokuvateatteriin

Armand Lohikosken ohjaamassa ja yhdessä Reino Helismaan kanssa käsikirjoittamassa kolmannessa Puupää-komediassa Pekka ja Pätkä lähtevät Lappiin metsästämään lumimiestä lehdessä ilmoitetun rahapalkkion toivossa ja ottavat Justiinan mukaan syötiksi. Pekan ja Pätkän etsiessä lumimiestä ratkovat nuoret hotellivieraat Timo Vaski, Katriina Sirkkunen, Irmeli Laavu ja Riku Sundman keskinäisiä rakkaushuoliaan.

Alkuperäinen nimi:
Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä
Julkaisuvuosi:
1954
Pituus:
84 min.
Genre(t):
Levittäjä:
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (yhteyshenkilö: Tommi Partanen)
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Armand Lohikoski
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Esa Pakarinen, Masa Niemi, Siiri Angerkoski, Anneli Sauli, Tuija Halonen
Nimi ruotsiksi:
Kalle Träskalle och Stumpen i snömannens spår

Close Bitnami banner
Bitnami