keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Kummisetäni thaimorsian

Oppimateriaalin teemoja: globalisaatio, rasismi, ennakkoluulot, identiteetti

Synopsis
Wille Hyvösen dokumenttielokuva Kummisetäni thaimorsian kertoo ohjaajan kummisedästä Seposta, joka suunnittelee juhannushäitä thaimaalaisen tyttöystävänsä Pinin kanssa. Wille ei usko rakkauden aitouteen. Kummipoika ja ohjaaja Hyvönen pelkää, että suhteessa on kyse molemminpuolisesta hyväksikäytöstä, jossa Seppo saa seksiä ja Pin rahat. Miten länsimaisen miehen ja thaimaalaisen naisen välillä voisi olla todellista rakkautta? Kyse on kaunistellusta prostituutiosta.

Kummisetä haluaa todistaa Willelle suhteen tasa-arvoisuuden ja kutsuu Willen kuukaudeksi Thaimaan Buriramiin seuraamaan pariskunnan elämää. Samalla mukaan lähtee myös dokumenttia tekevä kuvausryhmä. Wille seuraa pariskuntaa lakkaamatta ja kiusaa heitä päivittäin kysymyksillään sekä mitä älyttömimmillä rakkauden testeillään. Kummisetäni thaimorsian kysyy, kenellä on oikeus määrittää toisten ihmisten rakkautta. Kuka saa päättää kenen rakkaus on aitoa?

Elokuvan www-sivut

Oppimateriaali on suunnattu yläasteille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille.

POHDITTAVAKSI ENNEN ELOKUVAN KATSOMISTA

  •  Mitä ajattelet tilanteesta jonka elokuva esittää?
     
  • Mieti millä tavoin oppimateriaalin laatineen suomalaisen maailmankatsomus on mahdollisesti muuttunut ulkomailla asuessa.

Oppimateriaalin on laatinut elokuva- ja dokumenttielokuva-alalta valmistunut ja sillä työskentelevä Jenni Kivistö. Kivistö on juuri paluumuuttanut Suomeen asuttuaan lähes kuusi vuotta Etelä-Amerikassa, Kolumbiassa. Hän viimeistelee parhaillaan ensimmäistä dokumenttielokuvaansa, joka käsittelee suomalaisuutta koskevia identiteettikysymyksiä kolumbialaisella Guajiran aavikolla.  

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on julkaistu vuonna 2012. Linkit on tarkistettu 17.7.2013.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Kummisetäni thaimorsian

Julkaisuvuosi:
2012
Pituus:
60 min.
Levittäjä:
Pirkanmaan elokuvakeskus
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Wille Hyvönen
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Dokumentti

Close Bitnami banner
Bitnami