keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Kummeli Alivuokralainen

Oppimateriaalin teemoja: huumori, komedia, farssi, homoseksuaalisuus valkokankaalla, sensuuri

Synopsis: Alivuokralainen on Kummeleiden näkemys kiristyksestä, munuaissiirrosta kotioloissa, emansipaatiosta sekä järjettömästä sekoilusta käyttäen elokuvakeinona perinteistä farssia.

Munuaissiirtokirurgi Lauri Mustonen ja yliopiston hyönteistutkija Pauli Bergström asuvat arvokiinteistöä kaupungin kalleimmalla asuinalueella. Asunnon on jo vuosikausia omistanut vanharouva Lydia Molotova, joka ei ole nostanut herrojen vuokraa pitkiin aikoihin. Nyt rouva on kuitenkin antanut asunnon ennakkoperintönä veljenpojalleen vääpeli John Molotoville. joka päättää ensitöikseen nostaa kiinteistön vuokran pilviin ja muutattaa isotätinsä Lydia Molotovan herrojen asuntoon. Siitä alkaa mielikuvituksellinen tapahtumaketju, jonka absurdi juoni kuljettaa yhteen törmääviä roolihahmoja tilanteesta toiseen vauhdikkaalla tavalla, joka on tunnusomaista Suomen suosituimmalle koomikkoryhmälle.

Elokuva pohjautuu Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen alun perin teatterilavalle kirjoittamaan näytelmään. Se on ollut huikea menestys Tampereen Teatterissa. (Lähde: http://www.solarfilms.com/elokuvat/kaikki/kummeli/fi_FI/alivuokralainen/)

Oppimateriaalin tehtävät on suunniteltu yläkoulun 7.-9. -luokkalaisille, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.

Oppimateriaalin on laatinut Kirsi Raitaranta Kansallisesta audiovisuaalisesta arkistosta.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Lähteet ja lisää katsottavaa:

Homoseksuaalisuus ja transseksuaalisuus elokuvassapositiivinen mainstream-elokuva:

  • Piukat paikat (Some Like It Hot, 1959)
  • The Crying Game (1992)
  • Priscilla – aavikon kuningatar (The Adventures of Priscilla, Queen of the Desert, 1994)
  • Lainahöyhenissä (The Birdcage, 1996)
  • Brokeback Mountain (2005)

Kotimainen elokuva:

  • Käsky (2008)
  • Aikuisia ja lapsia(2004) – kuinka niitä tehdään?

Kirjallisuus:

  • Henri Bergson: Nauru. Tutkimus komiikan merkityksestä. Loki-kirjat, Helsinki 1994.
  • Outi Heiskanen: "Kaappihomosta ihmiskunnan viholliseksi". Filmihullu 4-5 1997.
  • Juha Herkman: Audiovisuaalinen mediakulttuuri. Vastapaino, Tampere 2001.
  • Kimmo Laine: Murheenkryyneistä miehiä? SETS-julkaisu, Turku 1994.
  • Tuomas Marjamäki: Naurattajat. Suomalaisen komiikan tekijät 2007-1907. Edita Publishing Oy, Helsinki 2007.
  • Vito Russo: The Celluloid Closet. Homosexuality in the Movies. Harper & Row, Publishers, Inc, New York 1985.

Netissä:

Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2008. Linkit on tarkistettu 3.5.2013.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Kummeli - alivuokralainen

Alivuokralainen on Kummeleiden näkemys kiristyksestä, munuaissiirrosta kotioloissa, emansipaatiosta sekä järjettömästä sekoilusta käyttäen elokuvakeinona perinteistä farssia.

Elokuvan absurdi juoni kuljettaa yhteen törmääviä roolihahmoja tilanteesta toiseen vauhdikkaalla tavalla, joka on tunnusomaista Suomen suosituimmalle koomikkoryhmälle.

Alivuokralainen on myös menestysnäytelmä.
Alivuokralainen-elokuva pohjautuu Timo Kahilaisen ja Heikki Vihisen alun perin teatterilavalle kirjoittamaan näytelmään. Se on ollut huikea menestys Tampereen Teatterissa…

Kummelin Koulukinonäytöksen yhteyteen on saatavilla sketsimuotoinen oppimateriaali \\\”Rehtorin huumoritunti\\\”. Materiaali on Kummeleiden johdatus komediaan.

Alkuperäinen nimi:
Kummeli - alivuokralainen
Julkaisuvuosi:
2008
Pituus:
104 min.
Levittäjä:
Nordisk Film
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Matti Grönberg
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Heikki Silvennoinen, Mikko Kivinen, Timo Kahilainen, Heikki Hela, Tuija Ernamo, Mari Turunen, Ritva Jalonen, Jussi Lampi, Oiva Lohtander, Heikki Vihinen, Risto Korhonen, Jasper Pääkkönen, Leea Klemola, Juha Veijonen

Close Bitnami banner
Bitnami