keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Dokumentti

Oppimateriaalin teemoja: erilaisuus, musiikki ja taide keinona purkaa tunteita, elämä

Synopsis: Kovasikajuttu on elokuva Suomen kovimmasta punk-yhtyeestä, Pertti Kurikan Nimipäivistä. Bändin kehitysvammaiset jäsenet Pertti, Kari, Toni ja Sami esiintyvät isolla asenteella ja ylpeydellä. Elokuvassa seurataan näiden ammattimuusikoiden tietä tuntemattomuudesta suuren yleisön suosioon. Matkalle mahtuu riitoja, rakastumisia ja suuria tunteita, sekä pitkiä päiviä äänitysstudiossa ja kiertueilla. Keikkamatkoilla itketään, nauretaan, juodaan ja tapellaan siitä kuka saa istua edessä. Seuraavaksi sovitaan ja käydään varmuuden vuoksi vielä kehumassa bändiä yleisön joukossa.
Biiseissä lauletaan yhteiskunnan epäkohdista, mutta myös arkisemmista asioista, kuten aina yhtä ikävistä jalkahoidoista tai asuntola-asumisen kurjuudesta. Sanoituksissa kunniansa saavat myös päättäjät sekä ihmiset, joilla on vielä parannettavaa asenteissaan kehitysvammaisia kohtaan.
Kovasikajuttu on elokuva punk-idean syvimmästä olemuksesta. Se on tarina vammaisten kapinasta valtavirtaa vastaan. Tällä kertaa on lupa tuijottaa, ihmetellä ja ihastua, sekä kokea kuinka Suomen kovin punk-bändi valloittaa maailman.

Elokuvan www-sivut

Oppimateriaali on suunnattu yläasteille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille.

Oppimateriaalin on laatinut työryhmä Teuvo Merkkiniemi (Lyhty ry), Merikukka Kiviharju, Marko Koivu, Dimitri Baltzar, Olli-Pekka Lappinen, Marika Tulokas ja Antti Alajääski.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on julkaistu vuonna 2012. Linkit on tarkistettu 16.7.2013.


 


 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Kovasikajuttu

Elokuvassa seurataan näiden ammattimuusikoiden tietä tuntemattomuudesta suuren yleisön suosioon. Matkalle mahtuu riitoja, rakastumisia ja suuria tunteita, sekä pitkiä päiviä äänitysstudiossa ja kiertueilla. Keikkamatkoilla itketään, nauretaan, juodaan ja tapellaan siitä kuka saa istua edessä. Seuraavaksi sovitaan ja käydään varmuuden vuoksi vielä kehumassa bändiä yleisön joukossa.

Alkuperäinen nimi:
Kovasikajuttu
Julkaisuvuosi:
2012
Pituus:
85 min.
Levittäjä:
The Walt Disney Company
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Käsikirjoitus:

Close Bitnami banner
Bitnami