keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Oppimateriaalin teemoja: koulukiusaaminen, omat rajat ja muiden kunnioittaminen.

Synopsis:
Jochem on pulska poika, jota luokan koviskolmikko höykyttää aina tilaisuuden tullen. Luokanvalvoja yrittää ymmärtää nuoria, eikä näe Jochemin syvenevää ahdinkoa. Myöskään luokkakaverit eivät uskalla puuttua asiaan. "Kaduttaako?" on merkittävä puheenvuoro koulukiusaamisesta. Elokuva tekee näkyväksi luokassa tapahtuvan kiusaamisen dynamiikan ja muistuttaa siitä epämiellyttävästä tosiasiasta, että kaikkien toiminnalla on vaikutuksensa ja myös sivustaseuraajilla on vastuunsa. Elokuva – kuten myös sen pohjana oleva menestysromaani – on palkittu moninkertaisesti, mm. Euroopan elokuva-akatemian nuorten tuomaristo valitse sen aikanaan vuoden parhaaksi eurooppalaiseksi nuortenelokuvaksi.
Lähde: Espoo Ciné/Minna Yläkoski

Käsikirjoitus: Dick van den Heuvel & Maria Peters, Carry Sleen romaanin pohjalta.

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluille, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin.

Oppimateriaali soveltuu yläkouluissa äidinkielen ja kirjallisuuden, biologian, terveystiedon, elämänkatsomustiedon ja kuvataiteen oppiaineisiin. Lukiossa oppimateriaali soveltuu taas erityisesti oppiaineisiin ja kursseihin Äidinkieli ja kirjallisuus (esim. Suomen kieli): Tekstit ja vuorovaikutus (ÄI1), Nykykulttuuri ja kertomukset (ÄI6), Vieraat kielet, Biologia: Ihmisen biologia (BI4), Filosofia: Johdatus filosofiseen ajatteluun (FI1), Etiikka (FI2), Psykologia: Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS1), Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys (PS4), Elämänkatsomustieto: Ihminen, identiteetti ja hyvä elämä (ET2), Terveystieto: Terveyden perusteet (TE1), Ihminen, ympäristö ja terveys (TE2), Kuvataide: Kuvat ja kulttuurit (KU1).
Opetussuunnitelmien laaja-alaisen osaamisen alueiden osalta oppimateriaali soveltuu perusopetuksen kokonaisuuksiin ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot ja monilukutaito, ja lukio-opetuksen kokonaisuuksiin hyvinvointi ja turvallisuus, kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys ja monilukutaito ja mediat.

Koulukiusaamisesta, kouluväkivallasta ja selviytymisen keinoista löytyy tietoa ja tehtäviä myös elokuvan Valkoinen raivo oppimateriaalista.

Oppimateriaalin on laatinut aineenopettaja ja elokuvakasvattaja FM Maria Lehtonen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuva on osa Wrap!-hanketta, josta Suomessa vastaa Espoo Ciné. Lisätietoja elokuvan tilaamisesta.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.

 

 

Logo Wrap2016 eu flag creative europe media co funded en

ESPOO CINÉ
INTERNATIONAL
FILM FESTIVAL

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Kaduttaako?

Tilattavissa elokuvateatteriin

Vaikuttava nuortenelokuva on tärkeä puheenvuoro koulukiusaamisesta.

Alkuperäinen nimi:
Spijt!
Julkaisuvuosi:
2013
Pituus:
93 min.
Genre(t):
Levittäjä:
Espoo Ciné/Wrap!-hanke
Tuotantomaa(t):
Alankomaat
Ohjaus:
Dave Schram
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Robin Boissevain, Dorus Witte, Stefan Collier

Close Bitnami banner
Bitnami