keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Isäni tähtien takaa

Synopsis:
Einarin lapsuus olisi voinut olla kuten muidenkin suomalaisten poikien. Isä Veikko kävi normaalisti töissä pikkukaupungin verotoimistossa ja äiti työskenteli toimittajana. Kaikki muuttui Einarin ollessa 12-vuotias; isä Veikko koki valaistumisen ilmoittaen olevansa Maan ja ulkoavaruuden välinen sanansaattaja. Hän kertoi näkevänsä avaruusolentoja, pystyen ottamaan yhteyttä tuonpuoleiseen ja omaavansa yliluonnollisia parannustaitoja. Einarista ja Veikosta tuli tiimi, jolle koko maailmankaikkeus oli avoinna. Nyt, 25 vuotta myöhemmin, Einari kohtaa isänsä epäilyksillään.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Einari Paakkaselle elokuvan tekeminen oli poikkeuksellinen prosessi: ”En ole koskaan tehnyt mitään näin henkilökohtaista. Pitkään mietin uskallanko projektiin lähteä, sillä emme ole perheessämme henkimaailman kokemuksistamme näin avoimesti aiemmin puhuneet.”

Elokuvan tuottaja Elina Pohjola Pohjola-filmistä on vaikuttunut päähenkilöiden avoimuudesta: ”Rajatiedosta ja ufo-kokemuksista ei yleensä puhuta näin suoraan. Elokuvassa se tapahtuu lämminhenkisesti perhepiirissä, mutta kuten elokuvassa käy ilmi, se ei tee siitä silti helppoa.”

Oppimateriaali on suunnattu yläkouluille, lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Oppimateriaali soveltuu yläkouluissa fysiikan, terveystiedon, uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineisiin. Lukiossa oppimateriaali soveltuu taas erityisesti seuraaviin oppiaineisiin ja kursseihin: Fysiikka – Fysiikka luonnontieteenä (FY1), Sähkömagnetismi (FY6), Aine ja säteily (FY7), Filosofia – Johdatus filosofiseen ajatteluun (FI1), Etiikka (FI2), Tieto, tiede ja todellisuus (FI4), Psykologia – Psyykkinen toiminta ja oppiminen (PS1), Tunteet, psyykkinen hyvinvointi ja mielenterveys (PS4), Uskonto, Elämänkatsomustieto – Maailmankatsomus ja kriittinen ajattelu (ET1), Ihminen, identiteetti ja hyvä elämä (ET2), Katsomusten maailma (ET5), Terveystieto – Terveyden perusteet (TE1), Ihminen, ympäristö ja terveys (TE2).

Opetussuunnitelmien aihekokonaisuuksien osalta oppimateriaali soveltuu perusopetuksen kokonaisuuksiin ajattelu ja oppimaan oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot ja monilukutaito, ja lukio-opetuksen kokonaisuuksiin hyvinvointi ja turvallisuus, kulttuurien tuntemus ja kansainvälisyys ja monilukutaito ja mediat.

Oppimateriaalin on laatinut aineenopettaja ja elokuvakasvattaja FM Maria Lehtonen.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Oppimateriaali on julkaistu vuonna 2016, linkit on tarkistettu 7.10.2016.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin.


 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Isäni tähtien takaa

Tilattavissa elokuvateatteriin

Henkilökohtainen dokumenttielokuva isästä ja pojasta, uskosta ja epäuskosta.

Alkuperäinen nimi:
Isäni tähtien takaa
Julkaisuvuosi:
2016
Pituus:
80 min.
Levittäjä:
Pirkanmaan elokuvakeskus / Juha Elomäki
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Einari Paakkanen
Käsikirjoitus:

Close Bitnami banner
Bitnami