keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen

Oppimateriaalin teemoja: koululaisen taidot, tunteita, kateus, välituntileikit, koulumuistot, puvustus, huijaaminen.

Synopsis:
Heinähattu on juuri aloittanut koulun ja tutustuu uusiin kavereihin. Kotona hän kertoo koulusta jännittäviä juttuja ja vaatii, että hänelle pitää antaa työrauha läksyjen tekoon. Pikkusisko Vilttitossua harmittaa ja hänestä on myös tylsää jäädä kotiin aamuisin ilman leikkikaveria. Vanhemmistakaan ei ole hänelle seuraa, sillä äiti Hanna häärii korutaiteilijana ja tutkijaisä Matti pohtii hyppyhämähäkin elämää. Heinähattu on niin innoissaan koulusta ja läksyistä, ettei  hänellä ole aikaa leikkiä edes koulun jälkeen. Kun Heinähattu kertoo lähtevänsä luokkansa kanssa onkiretkelle, keksii Vilttitossu ovelan juonen, jonka seurauksena onkimaan pääseekin hän itse. Asiasta seuraa soppa, jonka selvittämiseen tarvitaan isä, äiti, Alibullenin neidit sekä kyläpoliisit.

Oppimateriaali on suunnattu esi- ja alkuopetukseen sekä 3.-4. luokille.

Oppimateriaalin on laatinut luokanopettaja Tuula Niiniranta.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Lue myös Media-avaimen arvio

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen

Tilattavissa elokuvateatteriin

Sinikka ja Tiina Nopolan suositun kirjasarjan Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -kirjaan perustuva värikäs lastenelokuva.

Julkaisuvuosi:
2020
Pituus:
75 min.
Levittäjä:
SF Studios
Tuotantomaa(t):
Suomi
Ohjaus:
Lenka Hellstedt
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Emelia Levy (Heinähattu), Matilda Pirttikangas (Vilttitossu), Niina Lahtinen (Hanna), Joonas Nordman (Matti), Janne Kataja (Isonapa), Lari Halme (Rillirousku), Pirjo Heikkilä (Helga Alibullen), Krisse Salminen (Halise Alibullen), Aksa Korttila (opettaja Annukka)
Nimi ruotsiksi:
Halmhatten, Filttofflan och den busiga skolflickan

Close Bitnami banner
Bitnami