keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Oppimateriaalin teemoja: luonnonsuojelu, pingviinit, erilaisuus, elokuvan musiikki

Oppimateriaali on suunnattu alakouluihin.

Oppimateriaalin on laatinut luokanopettaja Tuula Niiniranta.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Synopsis: Tarinan tapahtumapaikkana on Etelämanner eli Antarktis, missä keisaripingviinien elämä soljuu eteenpäin viettien varassa. Parinmuodostuksen ja munimisen jälkeen naaraat lähtevät ruuanhakumatkalle ja urokset jäävät hautomispuuhiin. Pian poikaset kuoriutuvat ja päästävät ilmoille oman omaperäisen äänensä, ”sydänlaulun” – kaikki paitsi pikkuinen Mumble, joka laulamisen sijaan osaakin vain stepata. Keisaripingviinien valtakunnassa Antarktiksen sydämessä ei ole kerta kaikkiaan kukaan, jos ei osaa laulaa – mikä on valitettavaa Mumblen kannalta, sillä hän on maailman huonoin laulaja. Hän on syntynyt tanssimaan oman pillinsä mukaan… tai oikeastaan steppaamaan. 

Vaikka Mumblen äiti, Norma Jean pitää harrastusta herttaisena, hänen isänsä, Memphisin mielestä "se ei vain ole pingviinimäistä." Lisäksi molemmat heistä tietävät, että ilman omaa "sydänlauluaan" Mumble ei ehkä koskaan löydä oikeaa rakkautta. Kuinka ollakaan, Mumblen paras ystävä Gloria sattuu olemaan valtakunnan paras laulaja. Mumblen ja Glorian välillä on yhteys heidän kuoriutumishetkestään lähtien, mutta Mumblen oudot "hipiti-hopiti-hyppelyt" 
tuottavat Glorialle päänvaivaa. Mumble on kerta kaikkiaan liian erilainen – etenkin Keisaripingviinimaan ankaran johtajan, Noah the Elderin mielestä, joka karkottaa hänet lopulta yhteisöstä. 
 
Ollessaan ensi kertaa poissa kotoa Mumble tapaa joukon hyvin epäkeisaripingviinimäisiä pingviinejä – Adelie Amigot. Ramonin johdolla Adelie Amigot ottavat Mumblen viileät tanssiliikkeet heti omakseen ja kutsuvat hänet juhlimaan kanssaan. Adeliemaassa Mumble pyytää neuvoja Lovelace the Gurulta. Lovelace on hullunkurisilla höyhenillä varustettu kalliotöyhtöpingviini, joka vastaa kaikkiin elämää koskeviin kysymyksiin pikkukiven hinnasta. Yhdessä Lovelacen ja Amigojen kanssa Mumble lähtee matkalle halki valtavien jäätiköiden, ja mieleenpainuvien seikkailujen päätteeksi hän todistaa kaikille, että maailmaa voi muuttaa olemalla oma itsensä. 
 
Muita pingviinielokuvia: 
• Pingviinien matka. Dokumenttielokuva. 
• Madagascar. Animaatio. 
• Madagascarin pingviinien joulukepponen. Animaatio-lyhytelokuva.
 
Oppimateriaali on laadittu vuonna 2006. Linkit on tarkistettu heinäkuussa 2012.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Happy feet

Keisaripingviinien uljaassa valtakunnassa Antarktiksen sydämessä ei ole kerta kaikkiaan kukaan, jos ei osaa laulaa – mikä on valitettavaa Mumblen (ELIJAH WOOD) kannalta, sillä hän on maailman huonoin laulaja. Hän on syntynyt tanssimaan oman pillinsä mukaan… tai oikeastaan steppaamaan.

Vaikka Mumblen äiti Norma Jean (NICOLE KIDMAN) pitää harrastusta herttaisena, hänen isänsä Memphisin (HUGH JACKMAN) mielestä ”se ei vain ole pingviinimäistä.” Lisäksi molemmat heistä tietävät, että ilman omaa ”sydänlauluaan” Mumble ei ehkä koskaan löydä oikeaa rakkautta.

Kuinka ollakaan, Mumblen paras ystävä Gloria (BRITTANY MURPHY) sattuu olemaan valtakunnan paras laulaja. Mumblen ja Glorian välillä on yhteys heidän kuoriutumishetkestään lähtien, mutta Mumblen oudot ”hipiti-hopiti-hyppelyt” tuottavat Glorialle päänvaivaa.

Mumble on kerta kaikkiaan liian erilainen – etenkin Keisaripingviinimaan ankaran johtajan, Noah the Elderin (HUGO WEAVING), mielestä, joka karkottaa hänet lopulta yhteisöstä.

Ollessaan ensi kertaa poissa kotoa Mumble tapaa joukon hyvin epäkeisaripingviinimäisiä pingviinejä – Adelie Amigot. Ramonin (ROBIN WILLIAMS) johdolla Adelie Amigot ottavat Mumblen viileät tanssiliikkeet heti omakseen ja kutsuvat hänet juhlimaan kanssaan.

Adeliemaassa Mumble pyytää neuvoja Lovelace the Gurulta (jonka äänenä toimii myös ROBIN WILLIAMS). Lovelace on hullunkurisilla höyhenillä varustettu kalliotöyhtöpingviini, joka vastaa kaikkiin elämää koskeviin kysymyksiin pikkukiven hinnasta.

Yhdessä Lovelacen ja Amigojen kanssa Mumble lähtee matkalle halki valtavien jäätiköiden, ja mieleenpainuvien seikkailujen päätteeksi hän todistaa kaikille, että maailmaa voi muuttaa olemalla oma itsensä.

Alkuperäinen nimi:
Happy feet
Julkaisuvuosi:
2006
Pituus:
111 min.
Levittäjä:
Sandrew Metronome Distribution Finland Oy
Tuotantomaa(t):
USA
Ohjaus:
George Miller
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Ääninä: Elijah Wood, Robin Williams, Brittany Murphy, Hugh Jackman, Nicole Kidman, Hugo Weaving ja Anthony LaPaglia
Nimi ruotsiksi:
Happy feet
I kejsarpingvinernas värld, i hjärtat av Antarktis, är man helt enkelt en nolla om man inte kan sjunga. Detta är väldigt beklagligt för stackars Mumble (Elijah Wood) som inte kan hålla en ton. Han är född att gå sin egen väg, eller egentligen att steppa sin egen väg. Medan Mumbles mamma Norma Jean (Nicole Kidman) tycker att hans fritidsinträsse är gulligt, anser dock pappa Memphis (Hugh Jackman) att det helt enkelt inte är pingvinlikt. Dessutom vet de båda att utan en egen ”hjärtesång” kommer Mumble aldrig att finna den riktiga kärleken. Som det råkar sig är Mumbles bästa vän Glori (Brittany Murphy) rikets bästa sångerska. Mumble och Gloria har haft ett speciellt band mellan dem ända sedan de kläcktes, men hans konstiga hopp och skutt orsakar henne huvudbry. Mumble är helt enkelt alltför annorlunda – speciellt enligt Noah the Elder (Hugo Weaving), kejsarpingvinernas ledare, som till sist utvisar Mumble från flocken. När han för första gången rör sig utanför sin flock, träffar Mumble ett gäng väldigt okejserliga pingviner – Adelie Amigos. Med Ramones (Robin Williams) ledning tar Adelie Amigos genast Mumbles coola dansrörelser till sig och ber honom komma med och partaja med dem. I Adelie-landet frågar Mumble om råd av Lovelace the Guru (Robin Williams). Lovelace är en rolig prick som svarar på alla livets mysterier till priset av småsten. Tillsammans med Lovelace och Amigona startar Mumble en resa över de mäktiga glaciärerna och till slut bevisar han för alla att man kan ändra på världen bara genom att vara sig själv.

Close Bitnami banner
Bitnami