keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Fantastinen nainen

Oppimateriaalin teemoja: transfobia, kulttuurinen kontrolli ja sorto, transsukupuolisuuden kuvaus.

Synopsis: Fantastinen nainen kertoo nuoresta transnaisesta. Hän joutuu vanhemman miesystävänsä äkillisen kuoleman myötä monelta suunnalta tulevan transfobisen väkivallan, toiseuttamisen ja ulos sulkemisen kohteeksi. Toisin kuin esimerkiksi kahdessa muussa viime vuosina elokuvateattereissa esitetyssä transsukupuolisuutta käsitelleessa elokuvassa (Tanskalainen tyttö ja Three Generations), tällä kertaa pääosan transnaista näyttelee transnainen. Tämä on tärkeää sekä transsukupuolisten konkreettisten oikeuksien, eli työmahdollisuuksien, että transrepresentaation vuoksi. Transnaisia näyttelee useimmiten cismies ja transmiehiä cisnainen, mikä vahvistaa vahingollista stereotypiaa siitä, että transnaiset olisivat oikeasti miehiä ja transmiehet oikeasti naisia.

Cis-etuliite tulee latinan kielestä ja tarkoittaa yksinkertaisesti trans-etuliitteen vastakohtaa. Cissukupuolinen on siis ihminen, joka ei ole transsukupuolinen. Käytännössä kaikki muut tavat ilmaista ei-transsukupuolisuutta (esim. ”biologinen”, ”syntynyt joksikin”) ovat tavalla tai toisella virheellisiä ja loukkaavia.

Oppimateriaali on suunnattu toisen asteen oppilaitoksiin.

  Perustietoa transsukupuolisuudesta ja transsukupuolisuuden käsittelemisestä
  elokuvissa löydätte seuraavista oppimateriaaleista:

  Tanskalainen tyttö: transsukupuolisuudesta yleisesti ja sanasto,
  transsukupuolisuus elokuvissa ja mediassa.

  Three Generations: transnuoret (transnuoret ja yhteiskunta, transnuoret ja läheiset).
 

Oppimateriaalin on laatinut FM Myrtti Lehtinen

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin!

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Fantastinen nainen

Tilattavissa elokuvateatteriin

Rakastuneet Marina ja Orlando suunnittelevat tulevaisuutta. Tarjoilijana työskentelevä nuori Marina haaveilee laulajan urasta, kun taas häntä kaksi vuosikymmentä vanhempi Orlando omistaa painotalon. Eräänä iltana, Marinan syntymäpäiväjuhlien jälkeen, Orlando tuupertuu sairauskohtaukseen. Marina vie miehen ensiapuun, mutta mitään ei ole tehtävissä. Tästä alkaa Marinan painajainen. Surun murtama nainen kaipaisi tukea, mutta lohduttamisen sijasta niin lääkärit kuin Orlandon aikaisempi perhe asettavat Marinan epäilyksen alaiseksi. Marinan surua, tai hänen transnaisen identiteettiään, ei kunnioita kukaan. Orlandon edellisellä perheellä on kiire pyyhkiä Marinan mittainen luku edesmenneen miehen elämästä pois. Marina joutuu taistelemaan oikeudestaan suruun ja olemassaoloonsa, oikeudestaan olla kuka hän on: kompleksinen, vahva, suorasukainen – fantastinen nainen.

Alkuperäinen nimi:
Una mujer fantástica
Julkaisuvuosi:
2017
Pituus:
104 min.
Genre(t):
Levittäjä:
Atlantic Film
Tuotantomaa(t):
Chile, Saksa, Espanja, Yhdysvallat
Ohjaus:
Sebastián Lelio
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Daniela Vega, Francisco Reyes, Luis Gnecco, Aline Küppenheim, Nicolás Saavedra, Amparo Noguera
Nimi ruotsiksi:
En fantastisk kvinna

Close Bitnami banner
Bitnami