keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Aavan meren tällä puolen

Oppimateriaalin teemoja: äiti ja tytär, Pohjois-Karjala, identiteetti, murrosikä

Synopsis: Aavan meren tällä puolen sijoittuu vuoteen 1984. Elokuvan päähenkilö on Göteborgissa asuva 12-vuotias Kirsi, eli Kid (Mia Saarinen) kuten hän haluaa itseään kutsuttavan. Kid rakastaa Ruotsia ja häpeää suomalaista
syntyperäänsä sekä äitiään Esteriä (Milka Ahlroth), joka ei ole koskaan oppinut puhumaan ruotsia. Kesäloma on juuri alkanut ja Kid matkustaa äitinsä kanssa tämän kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Kumppaneiksi automatkalle tulevat äidin ystävätär Sirkka (Mari Rantasila) ja tämän 13-vuotias poika,
Jamppe (Jim Rautiainen). Kesälomasta tulee erilainen kuin Kid on ajatellut. Vanha kaveruus Jampen kanssa tuntuu tänä kesänä muuttuvan kutkuttavalla tavalla erilaiseksi. Myös Ester-äiti kohtaa Suomessa vanhan nuoruudenrakkautensa Markun (Timo Tuominen). Äidin ja tyttären välejä ei myöskään paranna se, että Ester alkaa suunnitella pysyvää muuttoa Suomeen, mutta ei uskalla puhua asiasta Kidille.

Aavan meren tällä puolen on lämmin, koskettava ja humoristinen draamaelokuva äidin ja tyttären suhteesta, valheista, seksuaalisuuden heräämisestä, ja oman identiteetin löytämisestä.

Huom! Elokuvasta on saatavilla oppimateriaali myös ruotsiksi – också på svenska!

Koulukinon oppimateriaali on tehty 6.-9. luokille.

Oppimateriaalin on laatinut äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Satu Kiiski.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Materiaali on laadittu vuonna 2007. Linkit on tarkistettu heinäkuussa 2012.

 

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

Aavan meren tällä puolen

Aavan meren tällä puolen sijoittuu vuoteen 1984 ja sen päähenkilö on Göteborgissa asuva 12-vuotias Kirsi, eli Kid (Mia Saarinen) kuten hän haluaa itseään kutsuttavan. Kid rakastaa Ruotsia ja häpeää suomalaista syntyperäänsä sekä äitiään Esteriä (Milka Ahlroth), joka ei ole koskaan oppinut puhumaan ruotsia. Kesäloma on juuri alkanut ja Kid matkustaa äitinsä kanssa tämän kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Kumppaneiksi automatkalle tulevat äidin ystävätär Sirkka (Mari Rantasila) ja tämän 13-vuotias poika, Jamppe (Jim Rautiainen).

Kesälomasta tulee erilainen kuin Kid on ajatellut. Vanha kaveruus Jampen kanssa tuntuu tänä kesänä muuttuvan kutkuttavalla tavalla erilaiseksi. Myös Ester-äiti kohtaa Suomessa vanhan nuoruudenrakkautensa Markun (Timo Tuominen). Äidin ja tyttären välejä ei myöskään paranna se, että Ester alkaa suunnitella pysyvää muuttoa Suomeen, mutta ei uskalla puhua asiasta Kidille.

Alkuperäinen nimi:
Kid Svensk
Julkaisuvuosi:
2007
Pituus:
89 min.
Levittäjä:
FS Film Oy
Tuotantomaa(t):
Suomi / Ruotsi
Ohjaus:
Nanna Huolman
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Mia Saarinen, Milka Ahlroth, Jim Rautiainen, Mari Rantasila ja Timo Tuominen
Nimi ruotsiksi:
Kid Svensk
Kid utseplar sig i Göterborg, och året är 1984. Huvudpersonen 12-åriga Kirsi, alias Kid (Mia Saarinen) älskar Sverige och skäms över sitt finska påbrå och sin mamma Ester (Milka Ahlroth), som aldrig lärt sig svenska. Sommarlovet har precis börjat och Kid och hennes mamma reser till dennes hemort i Nord-Karelen. Med sig på resan får de Esters väninna Sirkka (Mari Rantsila) och hennes 13-åriga son Jamppe (Jim Rautiainen). Sommarlovet blir inte alls som Kid tänkt sig. Den gamla vänskapen med Jamppe börjar denna sommar kännas lite speciell och mamma Ester råkar springa på sin ungdomskärlek Markku (Timo Tuominen). Mor och dotters förhållande blir inte bättre av att Ester börjar planera en permanent flytt till Finland, men vågar inte prata med Kid om det.

Close Bitnami banner
Bitnami