keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Synopsis:
Vuonna 1944 Viron kansa oli jakaantunut kahtia, sillä virolaisia miehiä oli sodan aikana pakkovärvätty niin Neuvostoliiton kuin Saksankin joukkoihin. Kun puna-armeija onnistuu vuonna 1944 murtamaan saksalaisten puolustuslinjan Sinisillä vuorilla Narvassa, virolaiset sotilaat huomaavat taistelevansa omia maamiehiään vastaan. Riippumatta siitä, voittaako Saksa vai Neuvostoliitto sodan, Viro häviää varmasti.

Kansainvälisesti menestynyt ja Virossa ennätykselliset katsojaluvut kerännyt näyttävä sotaelokuva kertoo tarinan vaietusta historiasta. Elokuva on herättänyt laajaa keskustelua myös Venäjällä, jossa sitä peilataan tämän päivän tapahtumiin. Suomenkin historia olisi voinut olla hyvin erilainen, mikäli taistelu Viron Sinisillä vuorilla olisi päättynyt toisin; on sanottu, että vuoden 1944 Kannaksen torjuntavoitto olisi muuttunut taisteluksi Helsinkiin maihinnousevaa puna-armeijaa vastaan, mikäli virolaiset eivät olisi niin sinnikkäästi taistelleet veli veljeään vastaan Sinisillä vuorilla.

Käsikirjoitus: Leo Kunnas

Tuotanto: Kristian Taska ja Ilkka Matila / MRP Matila Röhr Productions

Oppimateriaali on suunnattu lukioihin ja toisen asteen oppilaitoksiin, erityisesti historian opetukseen.

Oppimateriaalin on laatinut toimittaja, kääntäjä, FM Terhi Pääskylä-Malmström.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino.

Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön elokuvateatteriin!

Oppimateriaali on julkaistu 2015. Linkit on tarkastettu 29.10.2015.

Oppimateriaaliin liittyvät elokuvat

1944

Tilattavissa elokuvateatteriin

Virolainen elokuva poikkeuksellisesta historiallisesta tilanteesta ja sodasta, jossa ei ollut voittajia.

Alkuperäinen nimi:
1944
Julkaisuvuosi:
2015
Pituus:
100 min.
Genre(t):
Levittäjä:
Atlantic Film
Tuotantomaa(t):
Viro, Suomi
Ohjaus:
Elmo Nüganen
Käsikirjoitus:
Näyttelijät:
Märt Pius, Maiken Schmidt, Kristjan Üksküla, Marko Leht, Kristjan Sarv, Kaspar Velberg, Mait Malmsten, Priit Pius, Pääru Oja, Ain Mäeots, Magnús Mariuson, Rain Simmul, Gert Raudsep, Anne Reemann, Kristo Viiding
Nimi ruotsiksi:
1944

Close Bitnami banner
Bitnami