keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuva varhaiskasvatuksessa

Kuva: iStock.

Elokuva on loistava pedagoginen väline: se antaa mahdollisuuden keskustella erilaisista aiheista, tutustua vieraisiin kulttuureihin, kokea elämyksiä ja tunteita turvallisesti ja laajentaa ymmärrystä itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Samalla elokuvasta on lupa nauttia! Tärkeintä on jakaa elokuvakokemus yhdessä. Onnistuneeseen katsomiskokemukseen kuuluu katsojan halu jakaa tunteensa ja huomionsa elokuvasta toisten kanssa.

Koulukino tuottaa teatterilevityksessä oleviin elokuviin liittyviä oppimateriaaleja, jotka tukevat opetussuunnitelmien mukaisesti elokuvaelämyksen ja elokuvan teemojen käsittelyä sekä elokuvanlukutaitoa. Oppimateriaalit ovat Koulukinon verkkosivuilla vapaasti käytettävissä ja tulostettavissa. Oppimateriaalien tekijät ovat varhaiskasvatuksen opettajia, luokanopettajia, aineenopettajia ja eri alojen asiantuntijoita.

Varhaiskasvatukseen suunnatut elokuvakasvatuksen oppimateriaalit on laadittu tukemaan valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman (vasu) toteuttamista. Oppimateriaaleissa on huomioitu vasun lapsuuden itseisarvosta, yhdenvertaisuudesta ja moninaisuudesta lähtevä arvoperusta sekä aktiiviseen toimijuuteen, vuorovaikutukseen ja leikkiin pohjaava oppimiskäsitys. Oppimateriaalit tukevat laaja-alaista osaamista, erityisesti monilukutaitoa, myös varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatusoppimateriaalit löydät Oppimateriaalit-sivulta valitsemalla varhaiskasvatuksen luokka-aste -valikosta.

Elokuva lumoaa elokuvateatterissa

Koulukino kannustaa kasvattajia ja lapsiryhmiä kokemaan elokuvaelämyksen oikeassa elokuvateatterissa. Isolta kankaalta nähty elokuva vie uusiin maailmoihin, herättää tunteita ja tarjoaa elämyksiä – ja on samalla myös kulttuurikasvatusta parhaimmillaan. Elokuvateatterielämys tarjoaa oivan pohjan yhteisölliselle ja vuorovaikutteiselle oppimiselle ja se toimii hyvänä keskittymisharjoituksena.

Koulukinonäytöksen voi koko maassa tilata ottamalla yhteyttä paikalliseen elokuvateatteriin. Lisätietoa käytännön järjestelyistä saat sivulta Elokuvan katsominen elokuvateatterissa.

Ensimmäistä kertaa elokuviin

Ennen elokuvan katsomista voi lasten kanssa keskustella elokuvista yleisesti: Mitä elokuvia olette nähneet? Onko niissä piirroshahmoja vai ovatko ne olleet näyteltyjä elokuvia? Mitkä ovat suosikkielokuvianne? Voitte pohtia myös, ovatko elokuvien tapahtumat totta vai tarua.

Erilaisten tunteiden kokeminen on keskeinen osa elokuvankatsomiskokemusta. Keskustelkaa siis etukäteen myös siitä, miltä elokuvissa voi tuntua: mitkä asiat voivat naurattaa, itkettää tai jännittää, jopa pelottaa. Pohtikaa yhdessä, millaiset asiat saavat teidät surulliseksi, vihaiseksi, kateelliseksi, onnelliseksi, iloiseksi, pirteäksi jne.

Käykää ennen elokuvateatteriretkeä läpi, mitä koulukinonäytöksessä tulee tapahtumaan:

  • Teatterinpitäjä tai vahtimestari ottaa ryhmän vastaan ja ohjaa oikeaan katsomoon.
  • Teatterisalissa jokaisella on oma istumapaikkansa, jotta elokuvaa on helpompi rauhoittua katsomaan.
  • Elokuvateatterissa on suuri valkokangas, johon elokuva heijastetaan. Ennen varsinaisen elokuvan alkua valkokankaalle voidaan heijastaa lyhyitä mainoselokuvia.
  • Kun varsinainen elokuva alkaa, valot esityssalista ja katsomosta sammuvat, jotta elokuva näkyisi valkokankaalta mahdollisimman hyvin.
  • Elokuvaan saa eläytyä! Vieruskaverille annetaan kuitenkin katsomisrauha.
  • Elokuva päättyy lopputeksteihin, joissa kerrotaan, ketkä kaikki ovat osallistuneet elokuvan tekemiseen.

Elokuvateatteriin voi olla etukäteen yhteydessä ja pyytää elokuvaesityksen ajaksi katsomoon hieman valoa tai äänenvoimakkuuden säätämistä pienille lapsille sopivaksi. Useissa elokuvateattereissa on myös tarjolla istuinkorokkeita pienille katsojille.

Elokuvan katsominen päiväkodissa

Elokuvateatteri tarjoaa elokuvakasvatukselle oivalliset puitteet, ja teatterikäynnin pedagogiset mahdollisuudet ovat huimat. Aina lasten kanssa elokuvateatteriin meneminen ei kuitenkaan ole mahdollista. Elokuvakasvatus onnistuu siitä huolimatta, sillä elokuvia voi katsoa päiväkodissakin.

Elokuvan katsominen päiväkodissa on julkista esittämistä ja siihen tarvitaan lupa. Seuraavassa esitellään erilaisia tapoja elokuvien hankkimiseen ja esitysoikeuksien hoitamiseen.

Koulukinon oma suoratoistopalvelu tarjoaa valikoiman kotimaisia lyhyt- ja dokumenttielokuvia koulujen ja kuntien kulttuuripalveluiden käyttöön. Koulukino Suoratoistossa ostos sisältää julkiset esitysoikeudet.

M & M Viihdepalvelun Elokuvalisenssi-yleisluvalla voi esittää lisenssin piiriin kuuluvien tuottajien ja maahantuontiyhtiöiden elokuvia rajattomasti, ilman erillistä raportointia tai hallinnointia. Lupa kattaa kaikki DVD- ja Bluray-levyt sekä eri streaming-palveluista ladatut elokuvat, jotka on hankittu laillisesta vähittäismyynti- tai vuokralähteestä. Lupa elokuvien oikeudenhaltijoilta kattaa tuhansia elokuvia amerikkalaisten, eurooppalaisten sekä pohjoismaisten elokuvien tärkeimmiltä maahantuojilta ja tuottajilta: Buena Vista International, Columbia Tristar Pictures, DreamWorks Animation, Hollywood Pictures, Lucas Film, Marvel Studios, Paramount Pictures, Pixar, Touchstone Pictures, Scanbox Entertainment, Sony Pictures, Universal Pictures, Walt Disney Pictures ja Warner Bros.

Varhaiskasvatuksen vuosilupa maksaa 230€ / esityspaikka / vuosi (+alv 24%).

Elokuvalisenssi-yleislupa hankitaan täyttämällä yleislupahakemus M&M Viihdepalvelun kotisivuilla, lähettämällä hakemus postilla osoitteeseen M&M Viihdepalvelu Oy, Vanha Kaarelantie 33 A, 01610 VANTAA tai sähköpostilla skannattuna osoitteeseen info@viihdepalvelu.com.

Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Audiovisual Producers Finland – APFI myöntää lupia kotimaisten, dvd-, Blu-ray- ja videolevityksessä olevien tallenteiden sekä video on demand -elokuvien esittämiseen.
Esiopetusryhmät voivat hankkia opetuskäyttöluvan ja muut päiväkotiryhmät muun julkisen esittämisen luvan. Lisätietoja.

Opetushallituksen, Kopioston ja APFIn välisen sopimuksen perusteella opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on lupa tallentaa tv-ohjelmia opetuskäyttöön seuraavilta kanavilta: Yle TV1, Yle TV2, MTV3, Yle Fem ja Yle Teema. Myös Yle Areenan ja Elävän arkiston kotimaisia televisio-ohjelmia voi esittää opetuskäytössä. Lupa ei koske elokuvateatteri- tai tallennelevityksessä olevia elokuvia, mainoksia eikä ulkomaisia jatkuvajuonisia sarjoja. Lupa on voimassa kaksi vuotta tallennuksesta.

Ikärajat

Kiinnitä sopivan elokuvan valintaan erityistä huomiota silloin, kun työskentelet pienten lasten kanssa. Esimerkiksi ikäraja kertoo vain elokuvan mahdollisesta haitallisesta sisällöstä, eikä alhaisen ikärajankaan elokuva siis välttämättä sovellu tematiikaltaan kaikenikäisille. Pohdi siis, sopiiko elokuva juuri oman ryhmäsi lapsille.

Tutustu elokuvaan etukäteen esimerkiksi trailerien, Koulukinon oppimateriaalien ja KAVIN ikärajatietokannan avulla. Hyödyllistä tietoa elokuvien sisällöistä saat myös Koulukinon Media-avaimesta, jossa elokuvia arvioidaan kasvatuksen ja myönteisten sisältöjen näkökulmasta. Mikäli mahdollista, katso koko elokuva etukäteen.

Elokuvien ikärajat Suomessa ovat S (sallittu kaikenikäisille), 7 (sallittu yli 7-vuotialle), 12 (sallittu yli 12-vuotiaille), 16 (sallittu yli 16-vuotialle) ja 18 (sallittu yli 18-vuotiaille). Haitallisesta sisällöstä kertovat neljä symbolia: sisältää väkivaltaa, sisältää seksiä, voi aiheuttaa ahdistusta, sisältää päihteiden käyttöä.

Suomessa tarjottavat (eli myytävät, esitettävät, tai vuokrattavat) elokuvat, televisio-ohjelmat ja digitaaliset pelit on merkittävä ikärajalla ja sisältösymboleilla. Ikärajat eivät ole suosituksia tietyn ikäisille. Kaikille sallittu ohjelma ei siis tarkoita lastenohjelmaa, vaan sitä että ohjelmassa ei ole lapsille haitallista väkivaltaa, seksiä, ahdistavuutta tai päihteidenkäyttöä.

Sisältösymbolit puolestaan kertovat, minkälaisten lapsille haitallisiksi arvioitujen sisältöjen vuoksi ohjelmalla on kaikille sallittua (S) korkeampi ikäraja. Symbolit auttavat huoltajia valitsemaan lapsilleen sopivia ohjelmia ja pelejä.

Lisätietoa ikärajoista ja sisältösymboleista löydät Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön (MEKU) sivuilta.

Close Bitnami banner
Bitnami