keyboard_arrow_up
menu
SV | EN | RU

Osallistu Koulukino-kyselyyn

Mielipiteesi olisi tärkeä meille parantaaksemme palveluitamme. Osallistujen kesken arvotaan pieni palkinto.

SV | EN | RU

Elokuva osana opetusta

Elokuvalla on paikkansa koulussa kaikkien oppiaineiden opetuksessa ja oikein käytettynä se auttaa monipuolisesti opetussuunnitelmien tavoitteiden toteuttamisessa. Tässä esitellään muutamia näkökulmia elokuvan suhteesta opetussuunnitelmiin.

Laaja-alainen osaaminen

”Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostamaa kokonaisuutta. Osaaminen tarkoittaa myös kykyä käyttää tietoja ja taitoja tilanteen edellyttämällä tavalla. Siihen, miten oppilaat käyttävät tietojaan ja taitojaan, vaikuttavat oppilaiden omaksumat arvot ja asenteet sekä tahto toimia. Laaja-alaisen osaamisen lisääntynyt tarve nousee ympäröivän maailman muutoksista. Ihmisenä kasvaminen, opiskelu, työnteko sekä kansalaisena toimiminen nyt ja tulevaisuudessa edellyttävät tiedon- ja taidonalat ylittävää ja yhdistävää osaamista. Arvot, oppimiskäsitys ja toimintakulttuuri luovat perustan osaamisen kehittymiselle. ”
Oph: Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014)

Laaja-alaista oppimista toteutetaan varhaiskasvatuksesta lukio-opetukseen kaikissa oppiaineissa.

Elokuvakasvatus tukee monilla tavoin laaja-alaisen osaamisen saavuttamista kaikkien seitsemän alueen osalta:

Ajattelu ja oppimaan oppiminen

  • Elokuvien sisällön erittely ja analyysi tukevat oman ajattelun sekä havainnoinnin ja arviointikyvyn kehittymistä.
  • Mielenkiinnon vangitseva elokuva toimii oppimismotivaation tukijana.
  • Elokuvakasvatus ohjaa pohtimaan asioita eri näkökulmista, hakemaan uutta tietoa ja haastamaan omaa ajattelua.
  • Elokuvan sisältämää tietoa voi hyödyntää itsenäisesti ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen sekä uuden keksimiseen.
  • Audiovisuaalinen kerronta voi tukea omaan kokemukseen perustuvaa, intuitiivista tiedon rakentumista.

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

  • Elokuva avaa näköaloja eri kulttuureihin ja auttaa myös oman kulttuuriperinnön ymmärtämisessä. Elokuva kannustaa pohtimaan oman taustan merkitystä ja paikkaa sukupolvien ketjussa.
  • Elokuvan avulla voidaan ohjata näkemään kulttuurinen moninaisuus lähtökohtaisesti myönteisenä voimavarana. Elokuvakasvatus tukee kulttuurisesti kestävää elämäntapaa, johon kuuluu ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja arvostava vuorovaikutus.
  • Elokuvien itse tekeminen tukee vuorovaikutustaitojen ja oman ilmaisun kehittämistä.
  • Elokuva otetaan huomioon myös itsenäisenä taidemuotona.
  • Oppilaat saavat mahdollisuuksia kokea ja tulkita taidetta, kulttuuria ja kulttuuriperintöä. He oppivat myös välittämään, muokkaamaan ja luomaan kulttuuria ja perinteitä ja huomaamaan niiden merkityksen hyvinvoinnille.

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

  • Elokuva antaa sytykkeitä keskusteluille ja voi tarjota myös hyvä roolimalleja.
  • Elokuvakasvatus tukee ihmissuhde- ja tunnetaitojen kehitystä ja vahvistaa sosiaalisia taitoja.
  • Elokuva tarjoaa viitekehyksen teknologian vastuulliseen käyttöön ohjaamiselle ja siihen liittyvien eettisten kysymysten pohdinnalle.

Monilukutaito

  • Elokuvanlukutaito on osa monilukutaitoa, audiovisuaalisten tekstien lukemaan oppiminen on yhä tärkeämpi osa nykypäivän kansalaistaitoja.
  • Elokuvan tekstuaalisten ainesten ymmärtäminen on avain audiovisuaaliseen lukutaitoon.
  • Monilukutaito ja elokuvanlukutaito sen osana merkitsee taitoa hankkia, yhdistää, muokata, tuottaa, esittää ja arvioida tietoa eri muodoissa, eri ympäristöissä ja tilanteissa sekä erilaisten välineiden avulla.
  • Monilukutaito tukee kriittisen ajattelun ja oppimisen taitojen kehittymistä. Sitä kehitettäessä tarkastellaan ja pohditaan myös eettisiä ja esteettisiä kysymyksiä.

    Lue lisää monilukutaidosta ja audiovisuaalisesta lukutaidosta.

Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

  • Elokuva on taidetta, viihdettä, viestintää, mutta myös teknologiaa.
  • Elokuvakasvatus auttaa huomaamaan tvt:n erilaisten sovellusten merkityksen arjessa, ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja vaikuttamisen keinona.
  • Elokuvan tekemiseen painottuva elokuvakasvatus tukee tvt-taitojen kehittymistä.

Työelämätaidot ja yrittäjyys

  • Elokuvan tekeminen yhdessä vahvistaa tärkeitä työelämätaitoja kuten ryhmätyötaitoja.
  • Elokuvaa voi lähestyä työelämän näkökulmasta tutustumalla elokuvien erilaisiin tuotantotapoihin ja esimerkiksi tuotantoyhtiöihin.
  • Elokuvakasvatus vahvistaa ymmärrystä tekijänoikeuksista ja niiden kunnioittamisesta.

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen

  • Elokuva on oivallinen vaikuttamisen väline.
  • Elokuvat tarjoavat elämyksellistä tietoa ja innoitusta osallistumiseen ja vaikuttamiseen.
  • Elokuvakasvatus opettaa arvioimaan median vaikutuksia ja käyttämään sen mahdollisuuksia. Kokemusten kautta oppilaat oppivat vaikuttamista, päätöksentekoa ja vastuullisuutta
  • Elokuvan katsomisen kautta oppilaita kannustetaan pohtimaan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon sekä oikeudenmukaisen kohtelun ja kestävän elämäntavan näkökulmia.

Muita opetussuunnitelmien tavoitteita ja osa-alueita

Opetuksen eheyttäminen

Niin varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa, perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa kuin lukion opetussuunnitelman perusteissakin on eheyttävän eli oppiainerajat ylittävän opetuksen tavoite. Koulukinon laajat oppimateriaalit tarjoavat mahdollisuuksia toteuttaa eheyttävää opetusta mm. rinnastaen eli opiskelemalla samaa teemaa kahdessa tai useammassa oppiaineessa samanaikaisesti.

Lue lisää opetuksen eheyttämisestä ja koulun yhteistyökulttuurista.

Arvopohja ja toimintakulttuuri

Elokuvakasvatus pohjaa opetussuunnitelmien arvopohjaan ja toimintakulttuuriin. Elokuvakasvatuksen avulla voidaan toteuttaa opetussuunnitelmien mukaista toimintakulttuuria, tehdä näkyväksi arvopohjaa ja tukea yhteistoiminallisuutta. Elokuvakasvatus edistää hyvinvointia ja tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittymistä; näkee kulttuurisen moninaisuuden rikkautena ja luovuuden lähteenä; tukee toisen asemaan asettumista ja kriittistä ajattelua sekä edistää tasa-arvoa.

Media opetussuunnitelmassa

Opetussuunnitelmissa elokuva on osa mediaa. Sana media mainitaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 216 kertaa arvo- ja oppimiskäsityksistä lähtien, eri oppiaineiden sisältöjen kautta kulkien aina opetuksen tavoitteisiin asti. Mediasisällöistä ammennetaan eri muodoissa esitettyä tietoa ja sovelletaan aiemmin opittua. Elokuva ja audiovisuaalinen ilmaisu voi tuoda opetukseen myös oppilaan omaa elämismaailmaa.

Oppimisympäristöt laajentuvat

Opetussuunnitelmissa oppimisympäristöt laajenevat luokkahuoneiden ja koulurakennuksen ulkopuolelle. Oppimisympäristönä voi toimia niin elokuvateatteri kuin itse elokuvakin. Elokuvateatteri monipuolistaa ja rikastuttaa oppimisympäristöjä ja lisää oppimismotivaatiota.

Close Bitnami banner
Bitnami